Alkuun
19.3.2018
teksti: Noora Mattila, kuva: Terhi Ekebom ja Marko Turunen

Ystävämme teknologia

 

Väitetään, että sosiaalinen media tekee meistä yksinäisiä. Selvitimme, pitääkö se paikkansa.

 

Väite 1: Vietämme enemmän aikaa somessa, ja yksinäisyys lisääntyy.

 

Sosiaalisen median käyttö lisääntyy kaikissa ikäluokissa. Viime vuonna yhteisöpalveluja käytti Tilastokeskuksen mukaan kaikista suomalaisista 61 prosenttia ja 16–24-vuotiaista 96 prosenttia

 

Ajankäyttötutkimuksen mukaan puhelin ei silti ole suurin aikasyöppö vaan television katseleminen vie päivästä paljon enemmän. Ajankäyttötutkimus on kuitenkin jäykkä mittari, koska siinä käytetään käsitteitä kuten ”tietokoneella tapahtuva viestintä”. Edellinen tutkimusvuosi 2010 on teknologia-ajassa kaukainen: enää ei välttämättä istuta tietokoneen ääreen ja ryhdytä viestimään, vaan twiitataan toisella kädellä.

 

Väestöliitolla on vähän freesimpää tietoa. Vuonna 2013 tehdyn nuorisoselvityksen mukaan teini-ikäisistä selvästi yli puolet tapaa kavereitaan lähes päivittäin, koulussa tietysti.

 

”Mutta! Ne jotka ovat eniten netin kautta yhteydessä kavereihinsa, myös tapaavat tiheimmin.”

 

Kavereiden tapaaminen on vähentynyt selvästi vuodesta 1994 mutta on suurin piirtein 80-luvun tasolla. Nykyään voi syyttää ruutuaikaa: Mitä enemmän nuoret ovat ruudun ääressä, sitä vähemmän he viettävät aikaa toisten seurassa. Mutta! Ne jotka ovat eniten netin kautta yhteydessä kavereihinsa, myös tapaavat tiheimmin. Toisin sanoen epäsosiaalisuuden syy lienee useammin peleissä kuin somessa.

 

Mutta eikö yksinäisyys ylipäätään ole kasvava ongelma? Lehtijuttujen perusteella niin voisi luulla, mutta tutkimusten pohjalta ei.

 

”Tutkimuskentällä on konsensus siitä, että yksinäisyyden kokemisen yleisyys ei ole viime vuosina lisääntynyt. Vakavan yksinäisyyden yleisyys kaikissa ikäluokissa on noin kymmenen prosenttia ja on ollut jo jonkin aikaa”, sanoo Anna Reetta Rönkä, joka väitteli viime vuonna Oulun yliopistosta lasten ja nuorten yksinäisyydestä.

 

”Yksinäisyys on kuitenkin monimutkainen juttu. Yksinäinen voi olla vaikka parisuhteessa tai ihmisten keskellä.”

 

 

Väite 2: Sosiaalinen media tekee meistä yksinäisempiä.

 

Facebook aiheuttaa ahdistusta, Twitter lisää aggressiivisuutta, teknologia vähentää keskittymiskykyä... Some on uusi televisio, heittää Ville Harjunen, joka tutkii tietokonevälitteistä vuorovaikutusta Aalto-yliopistossa.

 

”Sen jälkeen kun internet yleistyi, on näkynyt vähemmän otsikoita television yhteydestä sosioekonomisiin ongelmiin. Meillä on uusi syntipukki.”

 

Väitteet sosiaalisen median ihmisyyttä näivettävistä vaikutuksista kyllä myös tuntuvat oikeilta.

 

”Ihmiset ehkä tunnistavat sen, että newsfeedin selaaminen on stressireaktio tai sijaistoiminto, jota tehdään silloin kun ei keksi muuta. Siitä saatetaan tuntea syyllisyyttä ja häpeää, mikä aiheuttaa stressiä”, Harjunen miettii.

 

Michiganin yliopiston tutkijat totesivat vuonna 2013, että Facebookin käyttö lisää tyytymättömyyttä elämään. Tutkimuksessa 86:lta nuorelta aikuiselta kysyttiin mielialaa tekstiviestillä viidesti päivässä. Jos he olivat juuri olleet Facebookissa, heistä tuntui synkemmältä ja yksinäisemmältä kuin aiemmin. Toisten tapaaminen kasvokkain puolestaan lisäsi hyvinvoinnin tunnetta.

 

”Some mahdollistaa vertailun toisiin, mikä voi lisätä ulkopuolisuuden ja riittämättömyyden tunnetta.”

 

Viime vuonna taas ilmestyi Pittsburghin yliopiston tutkimus, jonka mukaan somen käyttäminen korreloi yksinäisyyden kanssa. Tutkittavia 19–32-vuotiaita oli jopa 1787, ja mukana oli yksitoista sosiaalisen median palvelua. Nuoret vastasivat sähköpostitse väittämiin kuten ”Tunnen itseni ulkopuoliseksi” tai ”Minusta tuntuu, että toiset eivät tunne minua”. Mitä enemmän he käyttivät sosiaalista mediaa, sitä enemmän he ilmaisivat yksinäisyyden tunteita.

 

Mutta sitten on Teksasin yliopiston tutkimus vuodelta 2009. Sattumanvaraisesti valittujen 2603 teksasilaisnuoren joukossa runsas Facebookin käyttö lisäsi tyytyväisyyttä elämään, sosiaalista luottamusta sekä kansalais- ja poliittista aktiivisuutta.

 

Miten kaikki voi olla samaan aikaan totta? Ehkä siksi, että ”sosiaalinen media”, sen ”käyttö” ja ”käyttäjä” pitävät sisällään niin monia asioita.

 

Sillä, mitä sisältöä silmien eteen tulee, on tietysti myös väliä. Anna Reetta Röngän mukaan some mahdollistaa vertailun toisiin, mikä voi lisätä ulkopuolisuuden ja riittämättömyyden tunnetta. Toisaalta se, että ihmiset esittäisivät netissä vain parhaat puolet itsestään, saattaa olla myytti, sanoo Sari Östman, joka haastatteli somekäyttäjiä väitöstutkimukseensa vuonna 2015.

 

”Vaikutti siltä, että ihmisille oli juurtunut käsitys siitä, että toiset näyttävät somessa vain parhaat puolet, mutta haastateltavat saattoivat seuraavassa lauseessa kertoa, että kaveri oli avautunut somessa vaikeasta tilanteesta.”

 

 

Väite 3: Jo valmiiksi yksinäiset ihmiset ovat enemmän sosiaalisessa mediassa.

 

Östman epäilee, että some saattaa pahentaa oloa silloin, jos ihminen on jo muutenkin tyytymätön omaan elämäänsä. Siinä onkin tutkimusten porsaanreikä: on mahdoton sanoa, kumpi tuli ensin, yksinäisyys vai sosiaalisen median käyttö. Korrelaatio ei osoita kausaliteettia.

 

Hyvä esimerkki löytyy suomalaisista yksinäisyystutkimuksista. Vuonna 2015 UKK-instituutin tutkijat havaitsivat, että istumisella ja yksinäisyydellä on yhteys. Nuoret miehet jotka istuvat yli 11 tuntia päivässä ovat selvästi yksinäisempiä kuin vähemmän istuvat. Aiheuttaako istuminen siis yksinäisyyttä?

 

Rurhrin yliopistossa tutkittiin toissa vuonna sitä, miten Facebook-käyttäjät eroavat ihmisinä niistä, jotka eivät käytä Facebookia. Tutkimuksen mukaan Facebook-käyttäjillä on selvästi enemmän taipumusta hyvään itsetuntoon, ulospäin suuntautuneisuuteen – ja narsismiin. He kokevat paljon enemmän sosiaalista tukea, onnellisuuden tunteita ja tyytyväisyyttä elämään. Niillä, jotka eivät käytä Facebookia, on enemmän masennusoireita.

 

”Nuoret miehet jotka istuvat yli 11 tuntia päivässä ovat selvästi yksinäisempiä kuin vähemmän istuvat. Aiheuttaako istuminen siis yksinäisyyttä?”

 

Pew Research Center puolestaan raportoi vuonna 2010, että sosiaalisen median käyttäjillä on laajemmat verkostot ja enemmän myös läheisiä ystäviä. He luottavat ihmisiin enemmän. Erityisesti Facebookin käyttäjät saavat enemmän sosiaalista tukea ja ovat myös aktiivisempia kansalaisia.

 

Tutkimusten vertailu on kuin yrittäisi käydä Twitter-keskustelua talvisodasta ja maahanmuuttajista. On turvauduttava päättelyyn: Mikä sosiaalisessa mediassa voisi tehdä meistä yksinäisempiä? Jos kasvokkainen vuorovaikutus vähenee ja kännykän käyttö lisääntyy, miten meille käy?

 

 

Väite 4: Sosiaalisuus internetissä ei ole oikeaa sosiaalisuutta.

 

Sunnuntai-ilta yksin kotona. Ulkona on pimeää ja talo hiljainen. Avaan Facebookin, Twitterin tai Instagramin – ja todellisuus on täynnä elämää, maisemia, mielipiteitä, ystäviä.

 

Tämäntyyppinen kokemus toistui Sari Östmanin haastatteluissa. Ihanaa, kun joku on aina läsnä. Anna Reetta Rönkä taas huomasi, että Pohjois-Suomen perukoilla sosiaalinen media oli mahdollisuus löytää uusia tuttavia ja omankaltaisia ihmisiä.

 

”Somen mahdollisuudet ovat suuremmat kuin negatiiviset vaikutukset”, hän sanoo.

 

Östman ajattelee, että sosiaalinen media on tullut luontevaksi osaksi täydentää ihmissuhteita ja pitää yhteyttä kaukana asuviin.

 

Mutta entä jos ei ole muuta yhteyttä kuin some? Läheisissä suhteissa se ei riitä, sanoo Ville Harjunen ja ottaa esimerkiksi tutkimukset lasten kehityksestä: kosketus ja läsnäolo ovat välttämättömiä lapsen normaalin kasvun ja kehityksen kannalta. Katsekontaktin elähdyttäviä vaikutuksia ei voi saavuttaa edes videoyhteydessä, koska kamera katsoo vähän ohi. Somesta puuttuu lisäksi tunne siitä, että on samassa tilassa toisen kanssa. Ja se taas on Harjusen mukaan ihmiselle lajityypillinen tarve.

 

”Sosiaalinen media saa meidät välttelemään läheisyyttä – ja pelkäämään yksinäisyyttä.”

 

”On lajeja, jotka eivät siedä toisen lajikumppanin läsnäoloa, sitten on niitä, jotka jatkuvasti sukivat toistensa turkkia. Ihminen ei ole ihan bonoboapinoiden tasolla mutta aika lähellä”, Harjunen sanoo. Hänen mukaansa läsnäolon ja vastavuoroisuuden puute voi vaikuttaa esimerkiksi siihen, osaako ihminen asettua toisen ihmisen asemaan. Kosketuksen puute puolestaan saattaa vaikuttaa hormonitasoihin ja lisätä sairastumisen riskiä.

 

Ja entä sitten, kun oikeasti ollaan yhdessä samassa tilassa? Puhelimet ovat vähintään pöydällä. Sekä mielessä: Östman totesi tutkimuksessaan, että ”elämäjulkaisija” on somekäyttäjissä aina läsnä. Ihanalla illallisella tulee mieleen, että tästähän voisi jakaa kuvan.

 

”Ei se kuitenkaan montaa sekuntia vie yhteisestä hetkestä”, Östman kuittaa.

 

Silti jakautunut läsnäolo on yksi asioista, joita amerikkalainen MIT:n sosiaalitieteiden ja teknologian professori Sherry Turkle on kritisoinut näkyvästi. Hän kiteytti TED Talk -esiintymisessä vuonna 2012:

 

”Ihmiset haluavat olla yhdessä mutta myös toisaalla. Kaikkein tärkeintä heille on kontrolli.”

 

Tylsänä tai epämukavana hetkenä voi paeta puhelimeen, ja siellä taas viestejä ja postauksia voi harkita ja editoida. Turkle kutsuu sitä Kultakutri-efektiksi: ihmiset haluavat hallita yhdessä oloa ja läheisyyden tunnetta juuri sopivalle tasolle. Turklen väite on, että sosiaalinen media saa meidät välttelemään läheisyyttä – ja pelkäämään yksinäisyyttä. Hän ei tietenkään puhu kroonisesta yksinäisyydestä vaan ohimenevästä orpoudesta.

 

Sosiaalisen median ja yksinäisyyden suhde on siis monimutkainen. Ei kuitenkaan ole syytä olettaa, että teknologia ottaisi meidät automaattisesti valtaansa. Jos on tietoinen siitä, miten some elämään vaikuttaa, on luultavasti ihan turvassa. Ville Harjunen tiivistää:

 

”Jos jokin palvelu leviää ja ihmiset käyttävät sitä, he tykkäävät siitä ja saavat siitä jotain. Jos se olisi täysin tuhoisa, sitä ei käytettäisi.”

 

Veikkauksen pelien tuotoista käytetään tänä vuonna yli 2,5 milj. euroa Yksinäisyyden vähentämisen teemarahoitukseen. Tukea saa mm. Somettamalla uutta kohtaamista -hanke (Kohdataan.fi). Siinä kehitetään tulevaisuuden saavutettavaa somepalvelua, jossa on helppo kohdata uusia ihmisiä ja löytää uusia ystäviä. Kolmivuotinen hanke (2017-2019) toteutetaan Kehitysvammaliiton ja Suomen Mielenterveysseuran yhteistyönä.