Alkuun
17.8.2015
Teksti: Liisa Paasio Kuvat: Timo Lindholm

Viila kakussa ja muut vankien suosikkireseptit

”Muistatko Martta, kun olimme tuolla joella kurssin kanssa talvella pilkkimässä ja sanoin, että jos mennään jään läpi, niin älkää pelastautuko Ruottin puolelle. Voisi syntyä tarpeeton kansainvälinen hässäkkä.”

 

Aavasaksan Kruunupolun näköalapaikalta avautuu mykistävä maisema Torniojokilaaksoon. Äänessä on Ylitornion vankilan erityisohjaaja Minttu Rautio. Lapin Marttojen kotitalousneuvoja Anna-Liisa Tikkaselle osoitettu heitto herättää naurun remakan vaaran rinteille kavunneissa kokkauskurssilaisissa.

 

”Marttojen erilaisille erityisryhmille järjestämien kokkauskurssien tärkein tehtävä on herättää kiinnostusta ja kasvattaa rohkeutta. Ruoanlaitto on hauskaa!”, Anna-Liisa summaa kun jatkamme matkaa kohti päämääräämme.

 

Tunnelma onkin rempseä ja innostunut, kun pysähdymme laavulle paistamaan makkaraa, tikkupullia ja lettuja. Menu on suunniteltu ja valmistelut tehty edellisenä päivänä.

 

”Meinasi pullien kanssa käydä hassusti”, Raimo 65 v. kuiskaa.

 

”No älähän nyt, meillä ei ole epäonnistumisia. Aina löytyy ratkaisu!”, nauraa Anna-Liisa tai Martta kuten kaikki kurssilaiset häntä kutsuvat.

 

”Hiiva paloi. Se palaa, jos laittaa liian kuumaa vettä. Mutta sitten jäähdytellään ja lisätään kuivahiivaa. Mutta kyllä taikina sitten paisuikin. Piti äkkiä laittaa uuni lämpimäksi, muuten meillä olisi pään kokoisia pullia”, Raimo jatkaa nauraen.

 

 

 

Arki odottaa

 

Ylitornion vankila on 40-paikkainen avovankila, jossa vangit ovat kahdesta viikosta kahteen vuoteen ennen vapautumistaan.

 

”Vankien tuomiot vaihtelevat rattijuopumustuomiosta elinkautistuomioihin. Meillä on monenlaisia vankeja, mutta arkeen ja yhteiskuntaan sopeutuminen on kaikilla samalla lailla edessä täältä vapauduttua”, kertoo Tea Myllykorpi, Ylitornion vankilan apulaisjohtaja.

 

 

Arjen taitoja siis tarvitaan. Marttojen Arki Sujuvaksi -toiminta opettaa kotitaloustaitoja erityisryhmille heidän omassa toimintaympäristössään. Toiminta on tärkeää niin vankilalle kuin sen asiakkaille.

 

”Koskaan ei ole ollut ongelmia. Toiset toki pärjäävät paremmin kuin toiset, mutta niinhän se on kaikissa ympäristöissä”, Anna-Liisaa kurssilla avustava ja vangeista vastaava erityisohjaaja Minttu Rautio täydentää.

 

 

 

Viila kakussa ja muut suosikkireseptit

 

”Makkaraa”, naurahtaa Keijo 44 v. suosikkireseptiä kysyttäessä.

 

”Mitä näitä poikamieseväitä nyt on. Maksalaatikkoa mikrossa”, jatkaa muuripohjalettuja paistava Joni 31 v.

 

 

Marttojen kokkauskurssilla repertuaari on kuitenkin laajempi.

 

”Haluan nostaa kurssilaisten mieleen perinneruokia, hyvää kotiruokaa, monipuolisia tapoja käyttää kasviksia, hyödyntää edullisia raaka-aineita ja tietysti kauden herkkuja. Kuten näitä lettujen suolasieniä. Ja Lapin erikoisuuksia tietenkin", Anna-Liisa kuvailee kokkauskurssien reseptiikkaa.

 

”Niin kuin kampapullia. Ne on hyviä. Viisisarkaisia, muuten menee taivaspaikka!”, hihkaisee viime viikonloppuna tyttärensä tyttären rippijuhliin kakun leiponut Raimo.

 

 

Martta on päällikkö

 

”Kirjoita sinne, että iso kiitos Martalle. Kun ei kysele turhia, ei arvostele ja aina kiittää”, Raimo summaa kurssin merkitystä vankilan arjen keskellä.

 

 

Ennen kaikkea kokkauskurssi tuo odotettua vaihtelua vankilarytmiin ja rutiiniin.

 

”Ryhmässä toimiminen tuntuu kivalta. Normaalioloissa ja työrutiinin keskellä siihen ei ole paljon tilaisuuksia. Saa tavata erilaisia ihmisiä ja vaihtaa ajatuksia, vaikka olisivatkin erilaisia”, kertoo Kari 59 v.

 

”Martta on päällikkö”, erityisohjaaja Minttu kehuu työkaveriaan. ”Ei mikään vierailija, vaan osa porukkaa. Nämä hetket ovat tärkeitä. Silloin kokoonnutaan saman pöydän ääreen ja käydään läpi elämää. Sana on vapaa. Myös päivän polttavista teemoista.”

 

”Kreikasta ollaan kyllä puhuttu ja nähty uutisista ihan riittävästi. Se on kuin päivittäinen annos Kauniita ja Rohkeita”, tuhahtaa Joni ja paistaa vielä yhden letun muuripohjapannulla.

 

Vielä yksi kysymys ja sitten on aika pakata vankilan paku kotimatkalle. Mikä hetki on jäänyt Anna-Liisalle väkevimmin vankien kanssa vietetyistä hetkistä mieleen?

 

”Burmalainen mies esitti minulle laulun kitaralla kurssin päätteeksi. Silloin kyyneleet valuivat ihan kaikilta.”

 

Laulun nimi oli ”Äiti, olen tehnyt virheitä.”