Alkuun
18.4.2016
teksti: Veera Jussila, kuvat: Touko Hujanen

Vankilakundi

Teemu on vasta 23-vuotias, mutta hän on jo istunut vankilassa useita kertoja. Sillä välin hänen entiset luokkakaverinsa ovat luoneet uraa. Teemu ei kuitenkaan kadehdi heitä, vaan uskoo kokemuksistaan olevan vielä etua työelämässä.

 

”Elin ensimmäiset 15 vuottani Kuhmossa. Asuin faijallani, joka teki paljon töitä ja ryyppäsi. Aloitin päihdekokeilut ja näpistelyn 12–13-vuotiaana. Juomia varastin faijalta. Ala-asteella minulla todettiin pahoja oppimisvaikeuksia ja minua kiusattiin. Silti lintsasin aika vähän, koska kaikki kaverit olivat koulussa.

 

Koitin opiskella hitsaajaksi ja luonto-ohjaajaksi, ja aloitin myös kymppiluokalla. Kaikki jäivät kesken. Yritin kai opiskella kulissin takia, mutta lopulta vanhempani saivat tietää huumeiden käytöstä. Silloin käytin muun muassa amfetamiinia, Subutexia ja heroiinia. En usko, että mikään olisi estänyt kiinnostustani päihteisiin. Se on geeneissäni.

 

"En usko, että mikään olisi estänyt kiinnostustani päihteisiin."

 

 

Tiesin, että vankila kuuluu asiaan

 

Tutkintavankina olin ensimmäisen kerran 18-vuotiaana. Silloin istuin Kuopion poliisilaitoksen putkassa. Minua epäiltiin parista törkeästä ryöstöstä ja reilusta 60 omaisuusrikoksesta, ja sain lopulta ehdollisen tuomion. Jotenkin tiesin koko ajan, että kun tekee rikoksia, niin jossain vaiheessa vankila kuuluu asiaan. Aluksi hain rikoksista jännitystä, joka säilyikin melkein parikymppiseksi asti. Totta kai, kun rikokset myös kovenivat.

 

Vuonna 2013 olin omaisuus- ja huumerikosten takia suljetulla osastolla Pyhäselän vankilassa. Ei vankilassa ollut pahempaa tai parempaa kuin odotin – kaverit olivat kertoneet. Aamulla herätään ja käydään syömässä. Aika paljon katsotaan telkkaria, ja jotkut käyvät salilla. Itse makasin sängyssä. Vieroitusoireet kestivät kuukauden-pari. Sinä aikana kukaan ei käynyt katsomassa minua.

 

Päätin muuttaa elämäni. Kaverit olivat haudassa tai linnassa. Perheeseen en ole vieläkään väleissä. Olin lähdössä päihdehoitoon, mutta päätin kuitenkin kokeilla vielä vähän kamaa. Samana iltana yritin kahta ryöstöä Joensuussa.

 

Aika äkkiä minut haettiin tutkintavankeuteen. Kyllähän se vitutti ja pisti miettimään.

 

"Päätin muuttaa elämäni. Kaverit olivat haudassa tai linnassa. Perheeseen en ole vieläkään väleissä."

 

 

En olisi uskonut saavani ylennystä

 

Pääsin ennen tuomiota päihdehoitoon Järvenpäähän. Siellä sain kaverin, joka työskenteli vankeja tukevassa Kris ry:ssä. Hän kutsui minut käymään heillä Helsingissä. Jännitti ihan pirusti mennä uuteen paikkaan, jossa oli uudet ihmiset.

 

Kris ry:stä tuli minulle turvallinen paikka. Sain apua velkojen selvittelyyn ja Kelan lappujen täyttämiseen. Juttelimme ja kartoitimme mielenkiinnon kohteitani. Kävimme kokeilemassa jousiammuntaa ja seinäkiipeilyä sekä vierailimme muun muassa aikuiskoulutuskeskus Amiedussa ja ammattikorkeakoulu Laureassa. Selvisi, että saattaisin haluta nuoriso-ohjaajaksi.

 

Joulukuussa 2014 sain tietää tuomioni. Istuisin yhdeksän kuukauden ehdottomasta vankeudesta puoli vuotta. Vankilassa olin kuitenkin vain kuukauden, ja suoritin loput tuomiostani Kris ry:n töissä valvotussa koevapaudessa.

 

Tuomioni loppui tämän vuoden tammikuussa. Jatkan palkkatuella Kris ry:n töissä ainakin vuoden loppuun. Jo tuomion aikana nuorisopuolesta vastannut henkilö tuli kysymään, haluaisinko ottaa hänen paikkansa. Sain siis periaatteessa ylennyksen. En olisi koskaan voinut kuvitella, että tulen saamaan missään firmassa ylennystä.

 

Työssäni annan vertaistukea 15–29-vuotiaille nuorille. Menen vankilan portille vastaan tai lähden mukaan A-klinikalle. Oma jaksaminen pelottaa nuoria, koska he ovat tottuneet epäonnistumaan. Silloin tarvitaan vierellä kulkemista.

 

Käsken nuoria menemään hitaasti eteenpäin. Ensin pitää hoitaa ongelma pois ja vasta sitten miettiä koulua, töitä tai parisuhdetta. Osa kuuntelee, osa ei. Muistan itsekin, kun viikossa piti muka olla valmiina ja työkykyinen.

 

"Oma jaksaminen pelottaa nuoria, koska he ovat tottuneet epäonnistumaan."

 

 

En kadehdi muita

 

Nykyään voin käyttää mennyttä voimavarana. Minulla on paljon sellaista osaamista, mitä monella ammattilaisella ei ole. Ajattelen, että näin sen on kuulunut mennä. Olen aina tiennyt, mitä teen, enkä olisi samanlainen ihminen, jos en olisi elänyt aiempaa elämääni.

 

En kadehdi muita. Jos katson entisiä luokkakavereitani, niin siellä on aika hyviä uraohjuksia, mut ei heillä ole samanlaista kokemusta elämästä. En tietenkään sano, että olisin kokenut pahempia asioita kuin he. En voi tietää. Mutta he ovat eläneet erilaista elämää.

 

Haluaisin erikoistua työhön päihde- ja rikostaustaisten nuorten kanssa. Tällä rikosrekisterillä on kuitenkin vaikea päästä mihinkään nuorisopuolen kouluun. Ihan rauhakseen odottelen, että rekisteristä lähtevät suurimmat merkinnät pois. Mutta kyllähän se koulutus pyörii aika paljon mielessä.

 

Arki sujuu rauhallisesti. Asun naisystäväni kanssa Vantaalla, ja kipinä kalastukseen on syttynyt uudestaan. Pahimpaan aikaan harrastus oli sivussa, mutta viime kesänä kalastin taas Vanhankaupunginkoskella. Tulevaisuus tuntuu ihan hyvältä tulevaisuudelta. Parempaa se on ainakin kuin entinen.”