Alkuun
15.8.2015
Teksti: Lena Nelskylä, kuvat: Nina Karlsson

”Vain taivaasta tippuva kivi voi minut nujertaa”

 

Turkulainen Hülya ”Hissu” Kytö haluaa auttaa maahanmuuttajia kiinni uuteen elämään ja suomalaiseen kulttuuriin kokemuksensa avulla.

 

Mikäs paikka tämä Suomi oikein on? turkkilainen Hülya Kytö ajatteli ja painoi poskensa lentokoneen viileään ikkunaan. Röpelöisen rantaviivan, loputtoman metsän ja sinisinä kimmeltävien järvipilkkujen muodostama maisema toi yläilmoista katseltuna Kytön mieleen pitsin.

 

Viereisellä penkillä istui hänen suomalainen aviomiehensä, jonka hän oli tavannut kolme vuotta aiemmin John F. Kennedyn lentokentällä New Yorkissa. Suhde alkoi kirjeenvaihdolla ja yhtenä päivänä Kytön piti noutaa tullista kihlasormus. Toukokuun 27. päivä 1971 pariskunta muutti yhdessä Suomen Turkuun.

 

Turun kadut olivat hiljaisia, ja ihmisiä tuli vastaan vähän. Hekin juroja. ”Koska ollaan keskustassa?” miljoonakaupunki Istanbulin hulinaan tottunut 24-vuotias kysyi mieheltään torilla, jossa muutama koju myi perunoita ja omenoita.

 

Kun nuoren parin kotiin tuli vieraita, Kytö kapsahti heti heidän kaulaansa ja alkoi höpöttää niin paljon että muut hämmentyivät. Olihan hän erilainen. Kytöllä oli pitkä musta tukka, riemunkirjavat vaatteet ja iso kasa tunteita, joita hän ei osannut peitellä kuten suomalaisilla oli tapana.

 

”Ulkomaalaisia ei juuri ollut. Olin yksin. Mietin, että tätäkö tämä nyt sitten on? Itkin paljon itsekseni kun ajattelin, etten vaan kuulu joukkoon”, Kytö sanoo nyt 68-vuotiaana.

 

Hän päätti vaihtaa ruikuttamisen toimintaan. Hän oivalsi, että jos ei tunne ihmisiä, kulttuuria ja kieltä, ainoa mitä voi tehdä on, tarkkailla muita ja heidän elämänmenoaan. Ja siitä seuraa ennen pitkää pelkkää päänsärkyä. Hän kysyi itseltään: ”Onko minulla vain yksi elämä? On! Onko kotini nyt Suomessa? On! No, ala sitten elää täysillä perhana!”

 

 

Toiminnanjohtaja Hülya "Hissu" Kytö (oik) tapaa päivittäin Muistojen Kodissa Turun Linnankadulla paljon ihmisiä ympäri maailman. Sharifeh Reshadatian on ollut mukana Daisy ry:n toiminnassa alusta alkaen.

 

 

Ihmeelliset sinnikkäät naiset

 

Vuonna 1987 Kytö oli juurruttanut itsensä niin hyvin Suomeen, että hän ajatteli kokemuksestaan olevan hyötyä, kun Turku ilmoitti ottavansa vastaan joukon venepakolaisia.

 

Hän perusti Kansainvälinen ystävyysseura -nimisen yhdistyksen, jonka toimintaan kaikki olivat tervetulleita. Sittemmin Turun kaupunki tarjosi Kytölle myös viran Turun kansainvälisen kohtaamispaikan toiminnanjohtajana. Kemiaa yliopistossa Texasia myöten opiskellut Kytö haaveili tiedenaisen urasta Marie Curien jalanjäljissä, mutta löysikin toisten maahanmuuttajien auttamisesta kutsumuksensa.

 

Kaikki sujui hyvin, kunnes 1990-luvun lama sai jotkut purkamaan tyytymättömyyttään ja turhautuneisuuttaan aggressiivisesti ulkomaalaistaustaisiin. Etenkin Somaliasta tulleiden pakolaisten saavuttua, erilaisuutta alkoi näkyä katukuvassa aiempaa enemmän. Sitä kaikki eivät kestäneet.

 

Niinä vuosina posteljooni kantoi Kytölle pinoittain herjauskirjeitä. Hänen poikansa hakattiin. Yhdistyksen oveen piirrettiin toistuvasti hakaristejä.

 

Hänen sietokykynsä ylittyi, kun Kytö löysi kotinsa eteisestä luodin ja lapun, jossa luki ”Kohta tämä on kallossasi”. Poliisit sanoivat, etteivät voineet tehdä mitään.

 

Kytö kävi samaan aikaan rankkaa avioeroprosessia ja eli kolmen teini-ikäisen lapsensa kanssa. Rahan kanssa oli tiukkaa. Tuntui siltä, että kaikki on mennyt pieleen eikä missään ole sittenkään merkitystä.

 

”Paha loppuunpalaminenhan siitä seurasi. Makasin vuoden kotona. En käynyt edes kaupassa.”

 

Elokuussa 1999 Turkissa tapahtui maanjäristys, jossa kuoli 17 000 ihmistä ja liki puoli miljoonaa jäi kodittomaksi. Kun raivaustyöt olivat käynnissä, Kytö pakkasi laukkunsa ja lähti järistysalueelle.

 

”Ilmeisesti minun oli nähtävä jotain aivan järkyttävää, jotta ymmärsin, etten voi enää elää niin. Ne ihmiset ovat menettäneet kaikkensa, mutta silti vaan jotenkin yrittivät selviytyä.”

 

Kytö päätti, että ainoastaan se kivi, joka tulee taivaasta, voi hänet nujertaa. Eihän pahin mahdollinenkaan nujertanut näitä ihmeellisiä vahvoja naisia. Hävityksen kauhistuksenkin keskellä he pitivät huolta muista. Kuka heistä huolehtisi, Kytö mietti.

 

Hänelle tuli mieleen päivänkakkara. Tuo ehkä vähän vaatimaton, mutta pirun sitkeä kukka. Vuonna 2002 hän perusti päivänkakkaran mukaan nimetyn Daisy Ladies –yhdistyksen, jonka tarkoituksena on auttaa maahanmuuttajanaisia integroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan.

 

”Huomasin, että kukaan muu ei aja heidän asiaansa. Oli pakko tarttua toimeen.”

 

Kytöllä on oikeassa kädessään tatuointi. Egyptiläinen ikuisen elämän avainta kuvastava symboli Ankh.

 

”Ajattelen, että kun tapaan ihmisiä ja kättelen heitä, annan heille samalla avaimen elämään. On tämä kaikesta huolimatta sellaista, että se kannattaa elää täysillä.”

 

 

 

Fakta

 

- Vuonna 2014 perustettu DaisyLiitto on kattojärjestö, johon kuuluvat DaisyLadies, DaisyEläkeläiset, DaisyYoungClub ja DaisyGentlemenClub. Toimintaa on nuorillee, työikäisille ja ikääntyneille.

 

- Yhdistys tukee Suomeen muuttaneita järjestämällä heille sekä arkeen, opiskeluun että työllistymiseen liittyvää toimintaa ja tukea.

 

- Toiminnan tarkoituksena on edistää tasavertaisuutta, osallisuutta, yhdessätekemistä, oppimista ja ystävyyttä. DaisyLiitto toimii sosiaalisena tukiverkkona lähentäen kulttuureita toisiinsa ja vahvistaen eri etnisten ryhmien omaa kulttuuri-identiteettiä.