Alkuun
5.6.2018
teksti: Vilma Vuorio, kuvat ja video: Joonas Brandt

Tanssien kohti vapautta

 

Neljä ja puoli vuotta sitten Kristina Hristova saapui Suomeen autossaan yli 50 kiloa amfetamiinia ja sai kymmenen vuoden tuomion. Vanajan naisvankilan tanssiprojektissa hän on oppinut näkemään muutakin kuin vain itsensä.

 

Kristina Hristova, 36, istuu pihapöydän ääreen ja varmistaa sormella, ettei pinkki huulipuna ole levinnyt.

 

On kuuma päivä Vanajan naisvankilassa. Helle on hidastanut siellä täällä käyskentelevien naisryhmien askelten tahdin. Hristova nostelee niskastaan tukkaa pois hiostamasta. Joku kastelee etäämmällä kasvimaata. Pihakeinu huojuu verkkaisesti puiden varjossa.

 

Hristova on juuri päässyt töistä ja toteaa, että haluaa pitää päivänsä kiireisinä vankilassa. Siivoojan töiden lisäksi hän käy salilla ja tekee kävelylenkkejä. Kivointa on kokata ystäville. Kasvimaalla hän kasvattaa kesäkurpitsaa.

 

Tänään hän ei kyyki kasvimaalla – tänään tanssitaan.

 

 

Hristova on osa 13 naisvangin tanssiryhmää. He ovat tanssineet yhdessä alkuvuodesta lähtien. Tanssiprojekti on lähtenyt vankien ja vankilahenkilökunnan omasta innostuksesta. Vanajan naisvankila on mahdollistanut projektin hankkimalla vangeille opettajat ja mahdollisuuden harjoitteluun. Vankeja opettavat McDance-tanssikoulu tanssiopettajat Tea Geitel ja Hannakaisa Länsisalmi. Geitel ja Länsisalmi ovat myös tehneet koreografian, jonka vangit ovat kevään aikana opetelleet.

 

”En ollut tanssinut koskaan aiemmin – eikä varmaan kukaan muukaan ryhmässämme – mutta opettajat sanoivat, ettei se haittaa. Ensimmäisen harjoitustunnin jälkeen olin niin innoissani, että menin huoneeseeni ja tein liikkeitä peilin edessä”, Hristova naurahtaa.

 

”Vankilassa ihmisestä tulee näkymätön. Tällainen projekti auttaa meitä rakentamaan itsetuntoamme. Meidän kykymme olla oma itsemme kasvaa.”

 

Seuraavaksi naisten tanssiesitys tullaan taltioimaan videolle, joka ladataan Youtubeen kesällä 2018.

 

”Vankilassa ihmisestä tulee näkymätön. Tällainen projekti auttaa meitä rakentamaan itsetuntoamme. Meidän kykymme olla oma itsemme kasvaa”, Hristova miettii.

 

Aiemmin Kristina Hristova ei ollut näkymätön. Hän sanoo olleensa hullu ja ylimielinen.

 

”En osannut olla ja elää. En tiennyt mitä halusin. En pitänyt itsestäni. Elämä ja rakkauteni rahaan veivät minut mukanaan… tähän.”

 

 

Äidin kanssa vankilaan

 

Kristina Hirstova olisi voinut valita rikollisuuden sijasta toisenkin tien.

 

Hänellä on alempi korkeakoulututkinto oikeustieteestä, vaikkei hän olekaan koskaan harjoittanut ammattia. Parikymppisenä hän eli mukavaa elämää Bulgariassa – oli yhdessä arvovaltaisen lakimiehen kanssa ja liikkui silmäätekevien kanssa. Se ei riittänyt hänelle.

 

”Päätin, että minun on oltava itsenäinen. Kuin mies. Mutta elämä ei ollut kovin helppoa”, hän sanoo.

 

Noin kymmenen vuotta sitten Hristova muutti Hollantiin, josta käsin hän elätti perhettään Bulgariassa. Hristova puhuu ajastaan Hollannissa ympäripyöreästi ja ylimalkaisesti. Se kuitenkin tulee ilmi, että elämänpiiri pyöri rahan ja huumeiden ympärillä.

 

”Äiti ei tiennyt, että autossani oli huumeita. En edes ajatellut, että voisin jäädä kiinni. Olin niin ylimielinen ja itsevarma.”

 

Mitä suuremmiksi hyppysissä olleet ja kotiin lähetetyt summat kasvoivat, sitä koppavammin hän suhtautui muihin ihmisiin ja läheisiinsä.

 

Neljä ja puoli vuotta sitten Hristova pyysi äitiään mukaan lomamatkalle Suomeen. Se matka loppui lyhyeen.

 

Vuosaaren satamassa tullitarkastajat löysivät Kristina Hristovan autosta valtavan määrän amfetamiinia – 51 kiloa.

 

Hristova tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankeuteen törkeästä huumausainerikoksesta. Tuomio oli Hristovalle järkytys. Sitäkin järkyttävämpää oli se, että autossa mukana ollut äiti tuomittiin seitsemäksi vuodeksi vankeuteen avunannosta.

 

”Äiti ei tiennyt, että autossani oli huumeita. En edes ajatellut, että voisin jäädä kiinni. Olin niin ylimielinen ja itsevarma. Äitini on vahva nainen, mutta tuomion tullessa hän oli murtunut. Hän ei ole koskaan tehnyt mitään väärää elämässään. Hän ei edes kiroile.”

 

Kristina Hristova on onnellinen tanssiryhmän keskeisestä kannustuksesta. ”Samaa tarvitsemme ulkomaailmassa. Jonkun, jonka sanoo, että olet uskomaton ja hyvä.”

 

Kiinnioton jälkeen Kristina Hristova vietti puoli vuotta tutkintavankeudessa itsekseen. Hän kirjoitti äidilleen pitkän kirjeen, jonka viesti oli yksinkertainen: anna anteeksi.

 

Äiti antoi ainoalle lapselleen anteeksi.

 

Syyllisyys painaa silti Kristina Hristovaa. Menetettyä vapautta ei voi korjata rahasummalla.

 

Hristovan äiti istui tuomiostaan kolme ja puoli vuotta. Hän vapautui viime vuoden lopulla ja on palannut Bulgariaan. Tyttärensä hän tulee näkemään seuraavan kerran tämän vapauduttua. Kristina Hristova toivoo, että se tapahtuisi seitsemän kuukauden päästä, kun hän on suorittanut puolet tuomiostaan. Sen jälkeen hän haluaa osoittaa rakkautensa läsnäololla, sanoilla ja huolenpidolla.

 

Vankilaan joutuminen on ollut Hristovalle mullistavaa. Tutkintavankeudessa hän ei saanut olla yhteydessä perheeseensä eikä ystäviinsä, ainoastaan asianajajaansa. Yksin ollessaan hän pysähtyi katsomaan elämäänsä ulkopuolisen silmin.

 

Hän näki millainen oli ollut.

 

“Niin halpamainen”.

 

 

Tunteiden ilmaisua tanssien

 

”Liputan sen puolesta, että vankiloissa olisi taidetta. Vangeille on kuntouttavaa löytää itsestään uusia puolia ja ylittää itsensä. Kun huomaa, että saa projektin vietyä alusta loppuun, se antaa valtavasti itseluottamusta”, sanoo Sonja.

 

Sonja on yksi tanssiryhmän jäsenistä ja niin ikään vankina Vanajan naisvankilassa. Haastattelun aikaan hän oli viikon päässä koevapauteen pääsemisestä. Sonjan nimi on tätä artikkelia varten muutettu.

 

Sonjalla on paljon kokemusta esittävistä taiteista. Hän on ollut mukana myös Hämeenlinnan naisvankilan teatteriprojekteissa ja ennen vangitsemistaan hän teki musiikkia.

 

”Taide kuuluu kaikille. Se on ihmisoikeus. Me satumme olemaan vankeja tällä hetkellä, mutta kun tanssimme, niin meitä ei määritä vankeina oleminen.”

 

”Kun lähdemme täältä, meidän ei pitäisi enää joutua kärsimään. Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus jatkaa elämäänsä.”

 

Uutta taitoa opetellessa täytyy sietää kritiikkiä ja epäonnistumisia. Aiemmin esimerkiksi Kristina Hristovaa suorastaan pelotti kaikki uusi, sillä hän ei halunnut nolata itseään.

 

Tanssiessa liikkeiden oppiminen ei ole ollut Hristovalle ensisijaista. Nyt hän kokee oppineensa itseluottamusta, luottamusta toisiin, tunteiden sääntelyä, yhteistyötaitoja ja rohkeutta nolata itsensä.

 

”Olemme oppineet käsittelemään palautetta. Emme vastaa siihen vihalla ja suuttumalla, vaan osaamme arvostaa sitä. Tiedämme, että voimme kasvaa sen myötä paremmiksi.”

 

Niin ikään Sonja ajattelee, että taide antaa keinoja ilmaista itseään ja myös tunteitaan.

 

”On vahvaa puhumattomuutta eikä moni välttämättä ole sinut omien tunteidensa kanssa. Siitä voi sitten seurata erilaisia ongelmia, toisilla niin paljon, että joutuu vankilaan”, hän kuvailee.

 

”Olemme käyneet tässä projektissa läpi kaikkia mahdollisia tunteita, mikä kuuluu tällaiseen projektiin. Ihmisissä on kasvanut kärsivällisyys. Meidän yhteispelimme toimii hyvin. Näkemyseroja on, mutta vaikka meillä kaikilla olisi eri näkemys asiasta, niin lopulta seuraamme tanssiopettajien ja videokuvaajan näkemyksiä. Se on tärkeä taito.”

 

”Ennen pelkäsin kaikkea uutta ja vierasta ja itseni nolaamista. Nyt voin tanssia kamerasi edessä”, Kristina Hristova.

 

Sonja on iloinen, että kesällä julkaistavalle videolle tallentuu sekä tanssiryhmän kovan työn tulos että Vanajan kaunis vankilaympäristö. Ehkä joku katsoja jopa miettii videon äärellä kumpi tuottaa parempia tuloksia: rankaiseminen vai kuntouttaminen?

 

”Täällä on upeita ihmisiä. Olemme äitejä, jonkun siskoja, jonkun vaimoja. Tyttäriä. Ihminen unohtuu, kun katsoo vain tämän hetkistä tilannetta”, Sonja sanoo

 

Hän toivoo, että myös vapautuvassa vangissa nähtäisiin ihminen, ei pelkkää vankia.

 

”Ei meitä tarvitse päähän silittää. Olemme varmasti tehneet väärin, koska jouduimme tänne. Mutta me kärsimme rangaistuksemme, olemme menettäneet vapautemme. Kun lähdemme täältä, meidän ei pitäisi enää joutua kärsimään. Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus jatkaa elämäänsä.”

 

 

Katse kohti maailmaa

 

Vanajan naisvankilaan Kristina Hristova tuli Hämeenlinnan suljetusta naisvankilasta muutama vuosi sitten. Vanajan vankilassa hän sai suorittaa tuomiota yhdessä äitinsä kanssa.

 

Avovankilassa hän sanoo opettelevansa ”olemaan ihmisiksi”. Tämä tarkoittaa töissä käyntiä ja vastuunkantamista. Kristina Hristova kertoo vuolaasti tanssiryhmän keskinäisestä tuesta ja kannustuksesta, kuinka huonona päivänä kaikki valavat uskoa toisiinsa, lohduttavat itkevää.

 

Omia heikkoja hetkiään Hristova ei kuitenkaan halua näyttää tanssiharjoituksissa. Hän sanoo uskoutuvansa vain lähimmille ystävilleen ja Jumalalle.

 

”Haluan pysyä voimakkaana. Haluan olla vahva ja kova. Totta kai minulla on vaikeita hetkiä. Olen joskus kovin yksinäinen. Ulkopuolinen.”

 

”Minä tein aluksi koko ajan saman virheen tanssiessa. Katsoin vain jalkojani. Aloin opetella katsomaan eteeni ja pitämään katseeni ylhäällä. Näen maailman ympärilläni. Ennen en nähnyt kuin itseni.”

 

Kun hänen tuomionsa päättyy, edessä on paluu Bulgariaan. Vapauteen palattuaan hänelle tärkeintä on pitää huolta äidistään, joka on vankilasta vapauduttuaan jäänyt tyhjän päälle. Hristova haluaa opiskella kokiksi, hankkia kokemusta alalta ja perustaa oman ravintolan. Hän sanoo oppineensa nauttimaan pienistä asioista. Sen taidon hän haluaa viedä mukanaan vapauteen.

 

”En ole enää ylimielinen. Se on iso muutos minussa. Eikä kyse ole siitä, että olisin painanut ylimielisyyden piiloon. Se piirre vain katosi minusta. Olen oppinut kunnioittamaan ihmisiä. Siksi minuakin kunnioitetaan.”

 

Tanssiprojektista Hristova sanoo ensisijaisesti ottavansa mukaansa taidon tehdä virheitä, oppia niistä ja jatkaa eteenpäin. Hän ei aio palata takaisin vankilaan.

 

”Minä tein aluksi koko ajan saman virheen tanssiessa. Katsoin vain jalkojani. Aloin opetella katsomaan eteeni ja pitämään katseeni ylhäällä. Huomaan, että nyt kun kävelen bussille, niin näen muutakin kuin jalkani. Näen maailman ympärilläni. Ennen en nähnyt kuin itseni.”

 

Taiteen edistämiskeskus Taike tukee tanssiteoksia, tanssitapahtumia ja muita tanssihankkeita. Lisäksi tanssitaiteilijoiden on mahdollisuus hakea kohdeapurahoja. Kaikkiaan tanssitaidetta tuetaan tänä vuonna yli 320 000 eurolla Veikkauksen pelien tuotoista. 

 

Juttua muokattu 18.6. Tanssiopettaja Tea Geitelin nimi korjattu.