Alkuun
15.6.2014
Reetta Meriläinen

Reetta Meriläinen: Kaksi viikkoa on loistava alku

 

Inhimilliset uutiset on yhtä pirullinen media kuin parhaat perinteiset: se kannustaa tai suorastaan pakottaa ajattelemaan. 


Ensinnäkin se pistää miettimään, onko ”inhimillinen uutinen” jonkinlainen epäuutinen, journalistista löysäilyä tai raivopositiivista höttöä? Ei se ole kumpaakaan ja itse asiassa varsin moni perusmedian uutisistakin on inhimillinen.

 

Inhimillinen uutinen syntyy vaihdetusta näkökulmasta. Ei esitellä pelkkää ongelmaa, vaan ratkaisuja. Ei esitellä hätää ja avuntarvetta, vaan apua ja auttajia. Annetaan sivuun tuupatuille ihmisille tilaa ja oma ääni.

 

Kunniallinen uutisjournalismi nostaa esiin yhteiskunnan epäkohtia kansalaisten puolesta. Se on uutisjournalismin tehtävä, jolla se lunastaa hyväksyttävyytensä. 

 

Kun uutisjournalismi hoitaa hyvin tehtäväänsä, syntyy vahva mielikuva vain huonoja uutisia kertovasta mediasta.

 

Mielikuva ei kuitenkaan ole koko totuus, sillä suuri osa uutismedian sisällöstä on hyvä-huono –akselilla neutraaleja uutisia. Hallitus päätti, lautakunta hyväksyi, Hollanti voitti ja varhaisperunat saapuivat.

 

Journalisteilta kysytään, miksi lehdissä ja televisiossa kerrotaan niin paljon pahoista asioista? Ja me vastaamme usein: Siksi, että maailmassa tapahtuu pahaa ja vaikeneminen pahentaisi asioita. Anteeksi, jos aamukahvirauha häiriintyy.

 

Mutta voisihan näkökulman kääntää joskus ylösalaisin. On pakko kertoa inhimillisiä uutisia, koska maailmassa tehdään hyviä asioita. Ei niistä voi vaieta. Vaikeneminen voisi pahentaa jonkun vaikeaa tilannetta ja estää löytämästä apua.

 

Inhimilliset uutiset saavat pohtimaan myös asennoitumista toisenlaisiin ihmisiin: vammaisiin, erivärisiin, kerjääviin tai muilla tavoilla keskimääräisyyksistä poikkeaviin ihmisiin. Kuinka puhutella, kuinka kertoa?

 


Uskoisin, että jokaista ihmistä häiritsisi tunne, ettei ole olemassa. Vaikka todistettavasti on. Että minusta puhutaan yli ja ohi minua kuulematta. Ja minua käsitellään ongelmana tai resurssina tapauksesta riippuen.
Jokainen on lähtökohtaisesti itsensä ja elämänsä asiantuntija. Jokaisella on oma ääni, vaikka heikkokin. 

 

Luultavasti kukaan ei kaipaa näkymättömyyttä, muttei myöskään holhoavaa tai überempaattista suhtautumista. Ehkä vain sitä, että ollaan tekemisissä toistemme kanssa ja opetellaan. 

 

Puhutaan peloista ja asenteista. Ei säikähdetä niitä ja jätetä niiden takia asioita tai ihmisiä hoitamatta.

 

Kaksi viikkoa inhimillisiä uutisia on lyhyt aika, mutta siitä on hyvä jatkaa vaikka seuraavat sata vuotta. - Tutkimusten mukaanhan myönteiset ja hyväntekeväisyyteen taipuvaiset ihmiset elävät pidempään. 

 

Reetta Meriläinen