Alkuun
30.11.2015
Teksti: Sanna Kontkanen, Kuvat: Kimmo Metsäranta

RAY mukana Slushissa: järjestöt ja startupit voivat hyötyä toisistaan

Teknologia- ja kasvuyritystapahtuma Slush toi tänä vuonna ensimmäistä kertaa yhteen startupit ja Suomen järjestökentän.

 



Keskiviikkona 11.11. toteutettiin New Non Profit -ohjelma, jonka tavoitteena on kulttuurimuutos ja uusien toimintatapojen löytäminen. Järjestöt voivat hyötyä startup-yrityksistä ja päinvastoin. New Non-Profit kuuluu Slushin Impact-ohjelmakokonaisuuteen. Sen mahdollistavat Sitra, Osuuskunta Tradeka, Helsingin Diakonissalaitos, Soste, RAY ja Veikkaus.

 

Ministeri Anne Berner toivotti kaikki tervetulleeksi toteamalla, ettei Suomi pärjää ilman järjestökenttää ja kolmatta sektoria.

 

- Toivottavasti tapahtumalla on herättelevä rooli. RAY pyrkii luomaan edellytyksiä sille, että järjestöt rohkeasti kokeilevat uusia juttuja ja tekevät yhteistyötä, vaikkapa startup-yritysten kanssa, sanoo RAY:n avustustoiminnan kehittämispäällikkö Tuomas Koskela.

 

Aamutilaisuuteen oli kutsuttu järjestöjen edustajia, ja iltatilaisuuteen näiden lisäksi myös kasvuyrittäjiä sekä edustajia yrityksistä ja julkiselta sektorilta.

 


Keskusteluja ja ideointia

 

 

Illalla osallistujat kävivät teemakeskusteluja pienryhmissä ja ideoivat yhteistyön mahdollisuuksia. Ideoita kirjattiin Twitter-seinälle häshtägillä #newnonprofit. Ainutlaatuinen tilaisuus oli Slushin ainoa suomenkielinen.


Keskustelu pienryhmissä oli välillä hyvinkin vilkasta. Nuorten kulttuuripaja –hankkeen hankejohtaja Markus Raivio kertoi saaneensa muutaman ”mielettömän hyvän” idean. Raivio kertoi olleensa ensin hämmentynyt kutsusta, mutta oli positiivisesti yllättynyt. Hänen mielestään päivä oli innostava.

 

- Täällä kaksi maailmaa kohtaa. Olin yllättynyt, miten monia yhtymäkohtia järjestöillä ja startup-yrityksillä on. Toivottavasti saamme jatkoa!

 

 

Jatkoa saadaan

 

New Non-Profit –ohjelman koordinaattori Johanna Vierros Slushista oli hänkin tyytyväinen tapahtumaan.

 

- Alusta lähtien on ollut selvää, ettei tämä jää tähän, ohjelma jatkuu myös ensi vuonna. Keräämme hyvät opit talteen. Tarkoitus on kehittää verkostoa entisestään. Tämä on meidän kunnianosoituksemme järjestökentälle, välitämme yhteiskunnasta.

 

Tradekan toimitusjohtaja Perttu Puro toivoo järjestöjenkin olevan mukana digitalisaatiossa. Tradeka myönsi illan aikana 60 000 euron Vuoden lupaus -lahjoituksen Nappi Naapuri –palvelulle. 


 

- Meillä on yhteinen tahtotila jatkaa ensikin vuonna, totesi myös Helsingin Diakonissalaitoksen johtaja Olli Holmström.

 

 

Slush järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa 11.–12. marraskuuta 2015.

Lue lisää Slush Impact –ohjelmakokonaisuudesta:
http://www.slush.org/impact/