Alkuun
4.3.2015
teksti: Sanna Kontkanen kuvat: Respecta / Sami Tirkkonen

Proteesit eivät estä Terryä kävelemästä Suomen päästä päähän

Entinen Scotland Yardin rikosetsivä Terry Caunter, 61 vuotta, on harrastanut pitkän matkan kävelyä jo 25 vuotta. Monet kävelyistä ovat olleet hyväntekeväisyystempauksia eri puolilla Eurooppaa.
 

Kaikki sai alkunsa siitä, kun noin 20 vuotta sitten Terryn silloisen kollegan tytär menehtyi aivokasvaimeen. Tuolloin Terry toteutti ensimmäisen hyväntekeväisyyskävelynsä. Kävelyillään Terry kerää varoja lasten hyväksi.
 

Noin 18 kuukautta sitten Terry joutui vakavaan onnettomuuteen, jossa hän menetti molemmat jalkansa.
 

– En koskaan epäröinyt, ettenkö vielä kävelisi, hän kertoo.
 

Lääkärit lupasivat Terrylle uudet jalat ja hyvän elämänlaadun. Tähän Terry totesi, että jos sen teette, niin minä kävelen Suomen päästä päähän.
 

 

Utsjoelta Helsinkiin
 

Ja nyt h-hetki 1. toukokuuta lähestyy! Terry kävelee proteesijaloillaan Utsjoelta Helsinkiin. Urakka kestää noin kymmenen viikkoa. Tavoitteena on kävellä päivittäin noin 20 kilometriä.
 

Mukaan lähtee rakas jackrussellinterrieri Penni ("En ole kertonut sille vielä.") sekä matkailuauto, jonka kuljettajiksi hän nyt etsii vapaaehtoisia. Myös kävelyseuraksi saa liittyä lyhyeksikin pätkäksi.
 

Kävelytempauksellaan "The Great Walk - Never give up!" Terry kerää varoja Pohjois-Savon syöpäyhdistykselle ja syöpälasten perheille. Osan rahoista hän aikoo lahjoittaa uuden lastensairaalan rakennuttamiseen.
 

– Tämä on minun tapani antaa jotain takaisin yhteiskunnalle. Haluan myös lisätä ihmisten tietoisuutta itsensä voittamisesta. Mistä vain kärsimmekin, niin luovuttaa ei saa. Olen tehnyt lujasti töitä ja treenannut - ja  tässä sitä nyt ollaan!
 

 

Koti on nyt Kuopiossa
 

Terry on asunut Suomessa jo kymmenen vuotta. Britin koti on Kuopiossa.
 

– Rakastan tätä maata ja pidän sitä kotinani. Odotan innolla kävelymatkaani, sillä näen samalla uusia paikkoja.
 

Jos sinua kiinnostaa olla mukana Terryn projektissa, ota yhteyttä Pirjo Airaksiseen, puh. 050 561 8511 tai sähköpostilla pirjo.airaksinen@pohjois-savonsyopayhdistys.fi.


RAY tukee Pohjois-Savon syöpäyhdistystä tänä vuonna yhteensä 59 000 eurolla.