Alkuun
1.8.2016
teksti: Jare Tiihonen, kuva: Maija Tammi

Ota auttajan rooli

 

Inhimillisten Uutisten elokuun päätoimittaja Jare Tiihonen saa vuosittain satoja viestejä nuorilta, joita kiusataan. Nyt hän haluaa, että kaikki puuttuisivat koulukiusaamiseen, koska ei itse nuorempana tehnyt niin. Tämä on #viimeinenkiusaus

 

Kun olin koulussa, emme olleet tarpeeksi fiksuja ja empaattisia. Olin osa urheilullista porukkaa, jolla oli kaikki hyvin. Meitä ei kiusattu, mutta kun toisia kiusattiin, me emme puuttuneet asiaan. Tärkeintä oli, että itsellä ei ollut hätiä mitiä. Ajateltiin, että jokainen huolehtii itsestään. Vasta nyt jälkeenpäin olen miettinyt, että se ei ollut oikein.

 

Välillä löysin itseni myös toiselta puolelta. Kerran puutuin kiusaamistilanteeseen, mutta heti perään otin taskusta kamman ja kampasin kiusatun pojan tukan. En tajua, miksi tein niin. Jo siitä on jäänyt huono omatunto.

 

Olen huomannut, että kun olen kertonut biiseissäni omista huonoista hetkistäni, olen silloin saanut eniten fanikirjeitä. On lohdullista, että omilla teoilla olen voinut antaa toivoa. Mutta se ei riitä. Nuorten pitäisi kertoa ongelmista muillekin kuin vaan mulle. Puhukaa vanhemmille ja frendeille. Myös vanhempien pitää olla pulssilla, miten lapsella menee koulussa. Avun pyytämisessä ei ole mitään raukkamaista. Asiat eivät koskaan muutu, jos niistä ei puhu.

 

 

Kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan

 

Koulukiusaamiseen puuttuminen ei ole yksittäisten ihmisten homma – ei opettajien tai vanhempien. Se kuuluu myös niille, jotka katsovat sivusta. Jokaisessa kouluyhteisössä on tyyppejä, joilla on valtaa ja joita kuunnellaan. He voivat valita, minkä roolin ottavat. Heidän pitäisi valita auttajan rooli.

 

Kenenkään ei pitäisi valita sivustakatsojan roolia. Kouluyhteisössä jokaisella on vastuu. Vaikka ei olisi mahdollista puuttua kiusaamistilanteisiin, jokainen voi aina tehdä jotain. Aina voi auttaa, voi mennä juttelemaan kiusatuille ja syrjäänvetäytyville, sanoa jotain rohkaisevaa. Voi vaikka vain hymyillä. Tärkeintä on kunnioittaa muita ihmisiä.

 

Haluan haastaa kaikki ihmiset, erityisesti ne tyypit, joilla on kaikki hyvin, olemaan sovittelijoita. Vanhan sanonnan mukaan pitäisi kohdella muita niin kuin haluaisi itseään kohdeltavan. Ole mukava kaikille. Annetaan tämän olla #viimeinenkiusaus.

 

Elokuun päätoimittaja,

Jare Tiihonen