Alkuun

Naapuruussovittelu takaa asukasrauhan

Naapuruussovittelu edistää ihmisten turvallisuutta ja naapurisopua. Sen avulla voidaan puuttua esimerkiksi arkielämää häiritsevään käyttäytymiseen ja asuinyhteisön ristiriitoihin.

 

Sovittelulla halutaan löytää yhteinen ja kestävä ratkaisu ongelmatilanteisiin, ja estää pienten riitojen paisuminen pitkäkestoiseksi konfliktiksi.

 

- Naapuruussovittelua ohjaa puolueeton, ulkopuolinen ja vaitiolovelvollinen sovittelija. Kaikkia osapuolia tavataan erikseen ja kuunnellaan. Jokaisen näkökulma otetaan huomioon ja lopuksi osapuolet tapaavat toisensa. Useimmiten yhteistapaamisessa syntyy kirjallinen sopimus, johon voidaan palata seurantatapaamisessa, kertoo hankejohtaja Miriam Attias Suomen Pakolaisavun Naapuruussovittelun keskuksesta.

 

Kuvassa Miriam Attias

 

Sovittelijan tehtävänä on auttaa osapuolet alkuun ja mahdollistaa kohtaaminen. Tärkein tavoite on ymmärryksen lisääminen.


Suomen Pakolaisapu käynnisti toiminnan jo vuonna 2006. Aluksi se tarjosi maahan muuttaneille asumisopastusta, mutta pian havaittiin myös muita tarpeita.

 
- Huomasimme, että maahan muuttaneiden tietämättömyys järjestyssäännöistä aiheutti häiriöitä asuintaloissa. Pikkuhiljaa havaitsimme, että naapurit ovat parhaita opastamaan toisilleen talon tapoja, Miriam jatkaa.

 
Kohtaamisesta ja vuorovaikutuksesta pitää tehdä mahdollisimman luonnollinen. On parempi, että neuvoja ei ole "monikulttuurinen asiantuntija", jolloin ihmiset voivat mystifioida toisiaan stereotypioiden pohjalta.

 

 
- Sovittelutilanteet ovat palkitsevia. Ennakkoluulot saavat kyytiä, kun ihmiset pääsevät puhumaan keskenään ja ymmärtävät toisiaan paremmin. Tutulle uskaltaa antaa palautetta myös häiritsevästä käytöksestä, Miriam lisää.

 
Viime vuonna Suomen Pakolaisapu palkitsi Veli-Pekka Korhosen "Vuoden naapuruusteko" -palkinnolla.

 
- Veli-Pekka sai palkinnon uusille naapureille puhumisesta. Hän sai kiitosta myös taloyhtiönsä isännöitsijältä, jonka mukaan häiriöilmoituksia ei juuri tule, kun asiat hoidetaan puhumalla, Miriam kertoo.

 
Missä palvelua on tarjolla?

 
Naapuruussovitteluun pääsee tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella. Sovittelua käyttävät mm. kaupunkien vuokrataloyhtiöt ja VVO.


- Sovittelemme kaikkia konflikteja ihmisen taustaan katsomatta. Lähes puolet sovitteluista on valtaväestön keskinäisiä kahinoita. Riitoja on kaikkialla, sillä yhteiskuntamme ei tue dialogia. Ihmisiä ohjataan tekemään valituksia, muttei välttämättä kohtaamaan kasvokkain. Tarvittaessa käytämme myös tulkkauspalveluita, Miriam lisää.

 

 
Ihminen kantaa parhaiten vastuun omasta käyttäytymisestään, kun hän tajuaa, mitä se aiheuttaa muille.

 
- Konfliktia ei ratkaise valitus tai ilmoitus häiriöstä. Se ei myöskään johdu kulttuurieroista tai erilaisuudesta vaan vuorovaikutuksen puutteesta, Miriam toteaa.

 
Apua moniin tilanteisiin

 
Lapsiperheen meteli häiritsee alakerran asukasta. Hän on valittanut asiasta isännöitsijälle ja tehnyt lastensuojeluilmoituksia. Lapsiperhe ei tiedä häiritsevänsä, ennen kuin he saavat huomautuksia isännöitsijältä.

 

Sovittelussa käydään läpi asukkaiden arkea.

 

Lapsiperhe ei ole tajunnut, miten helposti melu kuuluu alakertaan. Heillä on myös ollut tunne siitä, että naapurit suhtautuvat heihin vihamielisesti, kun eivät ole tienneet kuka on valittanut.


Sovittelussa sovitaan yörauhasta, vaihdetaan lastenhoitovinkkejä ja alakerran naapuri jopa lupaa viedä lapset joskus puistoon. Hän on ollut kovasti huolissaan perheen lapsista, joiden itkua on kuullut katon läpi.


Taloyhtiössä on ollut huono henki ja ihmiset ovat saaneet nimettömiä valituksia, joissa kielletään erilaisia asioita. Yhden asukkaan on koettu puuttuvan jokaiseen asiaan.

 

Taloyhtiön kokouksessa käydään yhdessä läpi asukkaiden toiveita ja sovitaan toimenpiteet ilmapiirin parantamiseksi.

 
Päätetään tervehtiä naapureita. Jos valitettavaa on, siitä kerrotaan omalla nimellä. Lisäksi sovitaan, että valituksesta ei loukkaannuta tai suututa, vaan pohditaan, miten omaa käytöstä voidaan muuttaa.

 

Lue lisää: facebook.com/naapuruussovittelu
 

RAY tukee tänä vuonna Naapuruussovittelua 190 000 eurolla.