Alkuun
1.6.2018
teksti: Pirjo Suhonen, kuva: Aleksi Poutanen

Miksi kaupallisuus on taiteessa kirosana?

 

Kaikki taide on kaupallista, kirjoittaa Inhimillisten Uutisten vieraileva päätoimittaja tuottaja Pirjo Suhonen. Jos taiteilija ei hyväksy kaupallisuutta, ei hänellä voi olla yleisöä, kuulijoita tai vastaanottajia.

 

Ripustukset on tehty, viimeisiä kohdevaloja vielä säädetään, vieraskirja on asetettu sivupöydälle, valkoviinit ovat kylmässä. Taiteilijan kämmenet hikoavat. Kello on seitsemää vaille kuusi. Tuleekohan tärkeä taidekriitikko, entäpä edellisessä näyttelyssä käyneet vieraat, vanhat opiskelutoverit ja se eräs varakas taidekeräilijä, joka on viime aikoina kiertänyt kaikissa samankaltaisissa näyttelynavajaisissa?

 

Kello on jo vartin yli ja ketään ei näy. Olihan kutsuihin varmasti kirjoitettu näyttelyn avaamishetkeksi juuri kello kuusi, hän miettii. Taiteilijan kämmenet hikoavat entisestään. Kello on melkein puoli seitsemän, kun taiteilijan oma äiti saapuu paikalle. Yhdeksäntoista vaille seitsemän paikalle tulevat taiteilijan kaksi naapuria.

 

Painajainen. Kukaan ei ole kiinnostunut yli kahden vuoden vimmaisen luomistyön lopputuloksena syntyneistä teoksista, taiteilijan tuskasta ja riemusta, jotka hän on kanvakseen ikuistanut. Torjunta, masennus, maailmanloppu, ainakin sillä hetkellä, kun taiteilija sammuttaa valot avajaisissa, joissa oli kolme henkeä.

 

 

Taidemyynti noudattaa markkinoinnin sääntöjä

 

Amerikkalainen mainosalan edelläkävijä E. St. Elmo Lewis kehitti vuonna 1898 markkinointiin ja mainostamiseen liittyvän legendaarisen AIDA-mallin.

 

Ensimmäinen A (attention), viittaa siihen, että vastaanottajan huomio pitää kyetä herättämään merkityksellisellä tavalla. Tämä voi johtaa kiinnostuksen heräämiseen (interest). Kiinnostusta voi seurata innostuminen ja ostohalu (desire). Ideaalitapauksessa prosessi huipentuu ostoon (action).

 

”Kaupallisuus ja taide kuuluvat yhteen. Kaupallisuus on sitä, että tarjotaan jotakin, johon vastaanottaja on valmis käyttämään resurssejaan; aikaansa, vaivaansa, rahaansa.”

 

Markkinoinnissa kaiken lähtökohtana on siis vastaanottajan huomion herättämisen taito; mikä on niin kiinnostavaa, puhuttelevaa ja pysäyttävää, että se saa vastaanottajan pysähtymään kuuntelemaan ja katsomaan? Miten kiinnostava sisältö esitetään niin, että se säilyy kiinnostavana ja huomiota herättävänä, pysäyttävänä ja aistit jatkoviesteille avaavana?

 

Taiteen myymiseen pätee sama lainalaisuus kuin muuhunkin myyntityöhön: jos vastaanottajan huomiota ei ole kyetty herättämään, ei voi tapahtua kiinnostumista tai halua ostaa saati sitten itse ostotapahtumaa.

 

 

Ei ole taidetta ilman yleisöä

 

Kaikki taide on kaupallista. Kaupallisuus ei merkitse vain rahalla maksamista, valuutalla ostamista vaan tänä päivänä monelle asiakkaalle kriittinen vaihdannanväline on aika. Ajasta on pulaa. Meillä kaikilla on ne samat 24 tuntia vuorokaudessa käytettävissä ja koko ajan lisääntyvä määrä asioita ja aktiviteetteja näistä tunneista kilpailemassa.

 

Taiteen täytyy ensisijaisesti olla niin pysäyttävää, kiinnostavaa ja puhuttelevaa, että vastaanottajat ovat valmiita käyttämään siihen tutustumiseen, kokemiseen omaa kullanavoista aikaansa.

 

Taiteen on pystyttävä tarjoamaan vastaanottajalle elämyksiä, herättää tunteita, taiteen täytyy haastaa, lohduttaa, saada ajattelemaan. Taiteen täytyy olla vähintäänkin siihen käytetyn ajan arvoista. Kaupallisuus taiteessa alkaa siitä pisteestä, kun saadaan herätettyä huomio ja kiinnostus, halu käyttää aikaa taiteen kokemiseen.

 

Jos kukaan ei käytä aikaansa taiteilijan luomien teosten kokemiseen, näkemiseen, kuulemiseen, ei taide ole saanut mahdollisuutta koskettaa. Taide syntyy vuorovaikutuksesta, kokemisesta.

 

Tuskin kukaan taiteilija on tyytyväinen, jos oma tekeminen jää huomioimatta, näkemättä ja kuulematta. Silloin taiteilija on luonut sisältöä itse itselleen, tekijä ja vastaanottaja ovat yksi ja sama taho. Taide ei tällöin herää eloon. Se jää passiivisesti vastaanotetuksi. Onko teos edes taidetta ilman yleisöä?

 

Kaupallisuus ja taide kuuluvat yhteen. Kaupallisuus on sitä, että tarjotaan jotakin, johon vastaanottaja on valmis käyttämään resurssejaan; aikaansa, vaivaansa, rahaansa.

 

Jos taiteilija ei hyväksy kaupallisuutta, ei hänellä voi olla yleisöä, ei kuulijoita, näkijöitä, vastaanottajia.

 

 

Olisiko taiteesta sponsorikohteeksi?

 

Työelämässä perinteinen käsitys on ollut se, että tekijöillä on osaamista ja ominaisuuksia, joista joku on valmis maksamaan korvauksen. Taiteilijoilla siis tulisi tämän käsityksen mukaan olla osaamista, josta joku on valmis maksamaan korvauksen. Kuka tämä joku on ja mistä hänet löydetään?

 

Japanissa useilla yrityksillä sponsoroinnin kohde ei ole urheilu vaan taide. Yrityksillä on "company artists", joiden työskentelyä he rahoittavat. Milloin saisimme tämän mallin Suomeen? Urheilun rinnalle yrityksille sponsoroinnin kohteiksi taiteilijoita? Taiteilijoita, joilla on näkemystä, rohkeutta rikkoa rajoja, kykyä taiteen keinoin tehdä näkymätön näkyväksi.

 

Mutta kiinnostaisiko tämä taiteilijoita vai olisiko se liian kaupallista? Olisivatko tällaiset yritysten sponsoroimat taiteilijat oman taiteilijayhteisönsä ylenkatsomia ja halveksimia? Toivottavasti eivät, toivottavasti voisimme vuonna 2018 hyväksyä, että taiteen tulee olla kaupallista. Ja kaupallista taide on jo sillä sekunnilla, kun joku sen kokemiseen käyttää aikaansa.

 

 

Kesäkuun päätoimittaja

Pirjo Suhonen