Alkuun
17.6.2015
teksti: Sanna Kontkanen kuvat: Jussi Lammi

Meripelastusseura tietää vinkit turvalliseen veneilykesään

Juhannus työllistää Suomen Meripelastusseuraa.
 

– Se ei kuitenkaan ole vuoden vilkkain viikonloppu, mutta rutistus kuitenkin. Kiireisimmät kaksi viikkoa sattuvat heinäkuun keskivaiheille, jolloin veneilykausi on kiireisimmillään, kertoo kehittämispäällikkö Ilari Hatakka.


Suomen Meripelastusseura on valtakunnallinen vapaaehtoisten meri- ja järvipelastusyhdistysten keskusjärjestö. Mukana toiminnassa on noin 2 000 vapaaehtoistyöntekijää ja käytössä on 150 pelastusalusta.


Joka vuosi vapaaehtoiset osallistuvat erilaisiin meripelastustehtäviin yli 1 500 kertaa.  Lähes varmalta menehtymiseltä pelastetaan 30 ihmistä. Pohjoisin toiminta-alue on Inarinjärvi.
 

RAY on Meripelastusseuran päärahoittaja ja tukee sen toimintaa tänä vuonna 1 945 000 eurolla.

 

Perusasiat kuntoon
 

Ilari kehottaa veneilijöitä varmistamaan, että perusasiat ovat kunnossa. Pelastusliivien käytön lisäksi on tärkeää, että joku maissa tietää paluuajan, jotta hän osaa tarvittaessa huolestua. Kännykkä on myös hyvä pitää kaiken varalta vesitiiviissä kotelossa.
 

– Kaikkein tärkeintä on kuitenkin koneen huoltaminen. Koneongelmat ovat lukumäärällisesti suurin syy merihätään joutumiseen, Hatakka sanoo.


Hatakka kehottaa pitämään veneessä mukana omaan moottoriin sopivat työkalut ja varaosat, sillä seuralla ei ole kaikkiin veneisiin sopivia tarvikkeita.
 

– Kannattaa opetella veneilytaitoja ja paikantaminen. Vesillä ei ole osoitteita, joten täytyy tietää oma sijaintinsa. Muutenkin on oltava hereillä ja valppaana. Näillä vinkeillä - turvallista ja mukavaa juhannusta ja veneilykesää!
 

Lue lisää toiminnasta täältä:

http://www.meripelastus.fi/fi/