Alkuun
30.4.2018
teksti: Janne Flinkkilä, kuvat ja video: Ville Malja

Voltin jälkeen

 



Kun himoliikkuja ja telinevoimistelija Jari Mönkkönen neliraajahalvaantui kaksi vuotta sitten, hänen oli opeteltava elämään uudenlaista arkea. Uuden elämän aloittaminen vaati ennen kaikkea henkistä liikkeellelähtöä.

 



”Lapsena pitää saada leikkiä, ja leikin varjolla lapsi innostuu liikunnasta. Parhaimmillaan siihen jää koukkuun ja saa elinikäisen halun liikkua.”

 

Yli 20 vuotta valmentajana toiminut entinen MM-tason telinevoimistelija Jari Mönkkönen saa terveen elämän kaavan kuulostamaan yksinkertaiselta. Hän on kehittänyt vaimonsa Sannan kanssa Game of Skills -nimisen harjoittelukonseptin, joka pohjautuu tähän ideologiaan. Toistaiseksi sitä käytetään lähinnä muiden lajien oheisharjoitteluun kehittämään fyysisiä ja motorisia ominaisuuksia, mutta Jarin mukaan se sopii kelle tahansa. Niillekin, jotka eivät ole aktiivisia urheilun harrastajia.

 

”Mielestäni kehon hallinta, kuten tasapaino, liikkuvuus ja vartaloa tukevien lihasten voima, on elämänlaadun kannalta välttämätön asia. Jos otetaan esimerkiksi vaikkapa liukkaalla kävely vanhemmalla iällä, se saattaa pelastaa jopa murtumilta”, Jari sanoo.

 

 

Nimensä mukaisesti Game of Skills perustuu taidoilla pelaamiseen. Aviomiehensä lailla MM-tasolla voimistellut Sanna sanoo, ettei taitojen oppiminen ole itseisarvo. Se on vain tapa motivoida: uuden tempun oppiminen innostaa. Jari jatkaa, ettei kyseessä ole millään tavalla kilpailulaji.

 

”Jos voimisteluseuraan viedään pikkunassikka, valmentajat alkavat heti katsoa, että siitä tehdään kilpailija. Meillä se ei ole tarkoitus. Tarkoitus on parantaa itse kunkin ihmisen ominaisuuksia.”

 

Vaikka lahjakkuuden johonkin lajiin tunnistaa, lapsen intoa ei saa Jarin mielestä tappaa liian kovalla ja yksipuolisella harjoittelulla liian aikaisin. Vanhempien ja ympärillä olevien ihmisten tehtävä on kehua ja kannustaa, jotta lapsi löytää itse motivaationsa.

 

”Usein ne, jotka huipulla pärjäävät, eivät ole kaikkein lahjakkaimpia vaan niitä, jotka jaksavat treenata. Silloin on mahdollisuus tehdä maailmanmestareita.”


 

 


Leikin loppu

 

Jari Mönkkösen oma tie huippu-urheilijaksi lähti niin ikään leikistä. Jyväskylässä vuonna 1974 syntynyt rämäpäinen pikkupoika kohelsi pitkin Kortepohjan lähiötä. Ala-asteikäisenä reviiri laajeni monitoimitalolle asti, ja välillä Jari pääsi kaverinsa kanssa livahtamaan vahtimestarin katseiden ohi volttimonttuun.

 

Kerran Jari ponkaisi trampoliinilta monttuun taaksetuplan eli kaksoisvoltin taaksepäin. Samaan aikaan hallissa sattui olemaan telinevoimistelijoita valmentava Mika Holopainen. Hän näki Jarin hypyn ja kysyi poikaa treeneihin. Siitä alkoi 20 vuoden valmennussuhde ja systemaattinen harjoittelu, josta oli leikki kaukana. Uransa aikana Jari voitti telinevoimistelussa Pietarissa 1998 EM-hopeaa ja Glasgow’ssa 2001 ensimmäisenä suomalaisena maailmancupin osakilpailun sekä kaikkiaan 30 Suomen mestaruutta – enemmän kuin kukaan muu koskaan.

 

Vaimonsa Sannankin Jari tapasi telinevoimistelun ansiosta. He tutustuivat 15-vuotiaina telinevoimistelun maajoukkueen kisareissulla Tallinnassa ja alkoivat seurustella 18-vuotiaina. Molemmat edustivat Suomea telinevoimistelun MM-kisoissa Brisbanessa vuonna 1994. Naimisiin he menivät kesällä 2000. Lapsia heille on siunaantunut kolme: kaksi tytärtä ja yksi poika. Vuonna 2015 he perustivat yhdessä oman yrityksensä Volttimedian. Sen nimestä tuli pian kohtalokkaan ironinen.

 

 

Viimeinen tuplavoltti

 

Taaksetupla. Se sama taaksetupla, joka oli tehnyt Jarista telinevoimistelijan. Taaksetupla, jonka hän oli tehnyt tuhansia kertoja. Kymmenen vuotta kilpailu-uransa päättymisen jälkeen Jari työskenteli paloesimiehenä, mutta kävi edelleen treenaamassa. Heinäkuun 20. päivänä 2016 hän teki tutun tuplavoltin mutta tuli alas niskoilleen ja sai korkean neliraajahalvauksen. Olkapäistä alaspäin mikään ei liikkunut eikä tuntoa ollut. Lääkäri ei antanut parantumisennustetta.


 

Jari oli tehohoidossa 97 vuorokautta, kunnes hänet siirrettiin kuntoutuskeskukseen. Maaliskuun lopussa 2017 hän muutti palvelutaloon. Lopulta, yli 450 päivän jälkeen, Jari pääsi takaisin kotiin. Tosin koti ei ole enää sama: viisihenkinen perhe joutui muuttamaan omasta rintamamiestalostaan, koska Helsingin kaupungin taloon lupaamat lakisääteiset muutostyöt venyivät eikä Sanna jaksanut enää taistella byrokraatteja vastaan. Nyt he asuvat Itä-Pakilassa entisessä myymälätilassa, joka oli jo valmiiksi esteetön. Jari tarvitsee vuorokauden ympäri apua henkilökohtaiselta avustajalta.

 


Jari ja Sanna Mönkkönen tutustuivat 15-vuotiaina telinevoimistelun maajoukkueen kisareissulla Tallinnassa. 18-vuotiaina he alkoivat seurustella ja menivät naimisiin kesällä 2000.

 

Mönkköset ovat saaneet ystävältään Manuela Boscolta tauluja, joista yksi makaa vielä kirjahyllyä vasten. Jari pystyy ohjaamaan sähköpyörätuolia pään liikkeiden avulla, mutta nyt kurvi keittiön pöydän ääreen meinaa mennä pitkäksi. Sanna säntää suojelemaan taulua. Ennen Jari hallitsi kehonsa millintarkasti. Nykyisin hän liikkuu vain kömpelön koneen avulla.

 

”Siitä ei ole kuin pari päivää, kun Jari sanoi mulle, että Sanna, mä en kestä tätä liikkumattomuutta. Ne sanat oikein musersivat”, Sanna sanoo. ”Apua, mitä mä voin tehdä, muuta kuin kuunnella ja ahdistua?”

 

Kuntoutuminen onnettomuuden tai sairastumisen jälkeen ei merkitse vain sitä, että pyrkisi pääsemään fyysisesti liikkeelle. Henkinen liikkeellelähtö on yhtä tärkeää. Järkyttävä elämänmuutos käpertää mielen sisäänpäin: miksi juuri minä, mitä minulle nyt tapahtuu, mitä muut minusta miettivät. Vähitellen sekä omat että läheisten ajatukset täytyy saada avautumaan ja liikkumaan eteenpäin.

 

Sanna lohdutti itseään ajatuksella, että enää Jari ei ole fyysisesti sidottu laitoksen seinien sisään. Viikonloppuna he lähtisivät Joensuuhun itse järjestämäänsä FreeTrampoline-kiertueen osakilpailuun.

 

”Mä tiedän, että kun me ollaan siellä ja nähdään niiden pomppimisen ilo, se kyllä antaa ihan hirveästi. Sitten jos mietin, omien lasten liikunta ja ilo siitä antaa myös varmasti paljon. Vai mitä sanot?” Sanna kysyy.

 

Sekä Jari että Sanna edustivat Suomea telinevoimistelun MM-kisoissa Brisbanessa vuonna 1994. Nyt he ohjaavat yhdessä nuoria urheilijoita.

 

”Mä en ole pystynyt olemaan juurikaan fyysisesti läsnä kentän laidalla, kun en voi olla kylmässä ja moneen paikkaan on hankala päästä. Mutta mulle on tärkeintä, että lapset harrastavat”, Jari sanoo.

 

Mönkkösen perheen kolme lasta ovat kaikki innokkaita liikkumaan. Nuorimmainen, yhdeksänvuotias Miisa, pelaa käsipalloa. Rasmus, 11, harrastaa jalkapalloa ja esikoinen Moona, 15, tanssia. Sanna naurahtaa, miten yksi Jarin avustajista juuri päivitteli, ettei ole ikinä nähnyt yhtä aktiivista perhettä. Hän sanoo, että liikkumisen kipinä on lähtenyt kotoa. Sohvilla on saanut tehdä kuperkeikkoja ja katossa on killunut renkaat, joissa voi kieppua. Kun on kiukuttanut, äiti on vienyt metsään kävelemään.

 

”Liikuntaa voi aktivoida helpoilla asioilla niin, että se on kivaa eikä mikään rangaistus tai suorite vaan todella osa elämää. Siksi onkin niin absurdia, että Jari on tässä tilanteessa, kun meidän elämä on ollut tällaista. Toisaalta tätä sanomaa voi viedä eteenpäin, vaikka on pyörätuolissa.”

 

Jari kertoo oman esimerkkinsä lasten aktivoinnista leikin varjolla. He olivat ulkona kävelyllä ja edessä nousi mäki. Hän antoi Rasmukselle etumatkaa mäen puoliväliin asti ja lähti kirittämään poikaansa.


 

”Sanoin Rasselle, että jos saan sut kiinni, puren sua pyllystä. Voit uskoa, että kun tulin muristen sieltä perästä, se pisti juoksemaan aika kovaa”, Jari kertoo ja nauraa.


 

 

Liikuntaankin voi jäädä jumiin

 

Kun Jari lopetti kilpailemisen 32-vuotiaana, hänet oli leikattu urheiluvammojen takia 15 kertaa. Vaikka aktiiviura jäi taakse, vauhti ei hidastunut. Huippu-urheilijan kroppa vaati liikuntaa yksinkertaisesti pysyäkseen ehjänä, mutta myös pää käski jatkaa samaan malliin.

 

Jari myöntää, että hän oli koukussa. Hänen piti täyttää kilpaurheilusta jäänyt aukko rääkkäämällä itsensä fyysisesti piippuun. Jälkeenpäin ajateltuna se oli jo pakkomielle.

 

”Saatoin olla vuorokauden duunissa, johon kuului pakollista liikuntaa, ja sitten aamulla polkea työpaikalta Järvenpäästä melkein 40 kilsaa kotiin. Sen jälkeen piti mennä juoksemaan mäkivetoja ja tekemään vähän vatsoja päälle. Kotisalilla vielä vähän hauista. Mun oli vain pakko saada se pumppi lihaksiin ja niin väsynyt, rasittunut, maitohappoinen olo, että voin melkein pahoin.”

 


Tanskalais-ruotsalainen pihakoira Ronda tuntee isäntänsä sylin lämmön.

 

Nykyisin Jaria tekee pahaa katsella fitnessiin hurahtaneita himoliikkujia. Hänen mukaansa he työntävät itsensä samaan putkeen, jossa huippu-urheilijatkin elävät, mutta pelkän oman ulkonäön esittelemisen vuoksi.

 

”Instagram on täynnä itsensä esittelijöitä, joilla on yksi liike, jonka ne osaavat. Sitten tulee kaksi postausta vuorokaudessa, kun ne ovat siinä samassa asennossa.”

 

Fyysisesti liikkumattomaksi pakotettua Jaria huvittaa koko paradoksi: ne, joilla olisi mahdollisuus käyttää kehoaan liikkumiseen, tekevätkin liikunnasta tavan jämähtää paikalleen.

 

 

Matkalla eteenpäin

 

Jarin kasvoja kutittaa. Hän pyytää vaimoaan rapsuttamaan nenän alta. Hetken päästä Sanna lähtee liiketapaamiseen. Lapset ovat vielä koulussa, joten Jari jää avustajan kanssa kahden. Hänellä on aikaa miettiä yhteisen firman seuraavia siirtoja. Elokuussa he avaavat Konalaan oman salin ja alkavat toden teolla myydä oheisharjoitteluohjelmaansa. Sopimukset on jo tehty HJK:n ja Jokerien kanssa.

 

Parhaillaan on meneillään FreeTrampoline SM -kiertue, jonka alkukarsintoja käydään yhdeksässä kaupungissa. Finaali on toukokuun 19. päivänä Vantaalla. Tähän asti kotitrampoliinilla temppuilu on ollut villi takapihalaji, mutta Jarin tavoitteena on nostaa sen profiilia skeittauksen, snoukkauksen ja scoottauksen tasolle. Samalla hän haluaa jakaa nuorille tietoa turvallisesta trampoliinikulttuurista.

 

”Laji on niin harrastettu, ettei loukkaantumisia voi täysin estää, mutta haluan kitkeä pahimpia ylilyöntejä pois. Pikkujutuilla pystyy estämään erittäin vakavia loukkaantumisia. Jenkeissä trampoliinilla on kuollut kymmenen vuoden aikana 14 ihmistä. Pelkään, että on vain ajan kysymys, milloin Suomessa joku murtaa niskansa ja menehtyy.”


 

”Sittenhän sä monesti sanot, että antakaa high five. Joku pitää sua kädestä ja muut käyvät läpsäisemässä. Koskekaa vaan, ei se liikkumattomuus tartu. Eivät ne sen jälkeen tuijota yhtään. Sä olet saanut niiden kunnioituksen ja arvostuksen.”


 

Karsintojen alussa Jari kerää osallistujat ympärilleen. Toistakymmentä nuorta kuuntelee ringissä, kun hän puhuu hiljaisella äänellä ilman mikrofonia.

 

”Kerron, mitä voi tehdä ja mitä ei voi tehdä. Toivon, että se menisi sitä kautta perille. Olen siinä oma itseni enkä esitä mitään.”

 

Sanna on jo lähdössä kengät jalassa. Hän tulee vielä tarttumaan miestään kädestä.

 

”Sittenhän sä monesti sanot, että antakaa high five. Joku pitää sua kädestä ja muut käyvät läpsäisemässä. Koskekaa vaan, ei se liikkumattomuus tartu. Eivät ne sen jälkeen tuijota yhtään. Sä olet saanut niiden nuorten kunnioituksen ja arvostuksen.”


 

Mönkkösten perhe on saanut uuteen alkuunsa paljon apua mm. Kynnys ry:ltä, joka tekee töitä vammaisten henkilöiden yhdenvertaisten oikeuksien toteutumiseksi. Kynnys ry:n toimintaa tuetaan tänä vuonna yhteensä 765 000 eurolla Veikkauksen pelien tuotoilla.