Alkuun
7.2.2017
teksti: Ilkka Karisto

Leimatut

Huumeiden käyttäjä saa leiman, joka vaikeuttaa arkea monin tavoin. Stigmasta ei hevillä pääse eroon.

 

Jokin aikaa sitten Jani, 47, sai uuden pankkikortin. Samalla hän kysyi itselleen verkkopankkitunnuksia. Niitä pankkivirkailija ei myöntänyt.

 

”Sanoin, että eihän niitä tunnuksia voi mitenkään väärinkäyttää, jos tilillä ei ole katetta. Ei, täällä on tämä merkintä, se jankutti”, Jani kertoo kulttuurikeskus Stoan aulassa Helsingin Itäkeskuksessa. ”Nyt joudun maksamaan kuusi euroa ylimääräistä, jos maksan jonkun laskun. Se on ihan hanurista. Ne tunnukset tarvitaan muutenkin joka paikassa nykyään.”

 

Jani on käyttänyt kovia huumeita varhaisteini-ikäisestä saakka, tosin välillä hän oli seitsemän vuotta kuivilla. Nyt hän on korvaushoidossa ja käyttää korvaushoitolääkkeiden lisäksi amfetamiinia ja erilaisia katukaupasta hankkimiaan lääkkeitä, kuten bentsodiatsepiinejä.

 

Jani kokee huumeiden käytön leimaavan hänet muiden silmissä – häntä kohdellaan eri tavalla kuin muita. Kun hän menee kauppaan, hän saa aina vartijan peräänsä, vaikka on omien sanojensa mukaan lopettanut varastamisen aika päiviä sitten.

 

”Olen kerran jäänyt tuolla kiinni piikittämisestä. Vaksit muistaa naaman.”

 

Ennen haastattelua Jani pyysi – ihan asiallisesti – Stoan vahtimestaria avaamaan vessan oven, jotta hän pääsisi pissalle. Vahtimestari kieltäytyi. Vessa oli kuulemma tänään suljettu.

 

”Olen kerran jäänyt tuolla kiinni piikittämisestä. Vaksit muistaa naaman.”

 

Kun Jani asioi viranomaisten kanssa, huumeiden käyttö tulee yleensä heti esille ja vaikuttaa viranomaisten suhtautumiseen. ”On se Kela, sossu tai mikä toimisto hyvänsä, ne haluaa musta eroon mahdollisimman nopeasti. Ne puhuvat, mulle ei anneta suunvuoroa. Se on hyvin yksipuolista.”

 

Kaupungin vuokra-asuntoa Jani ei saa. Edellisestä tuli häätö. Syynä oli mittava vesivahinko, jonka Janin kaveri sai aikaan tukkimalla kaikki viemärit ja avaamalla hanat. Jani oli tapahtumahetkellä hankkimassa lisää huumeita. ”Kun tulin paikalle, vesi tulvi ulko-ovelle asti. Sitä kämppää ja kahta alapuolista kämppää kuivatettiin imureilla vuosi.”

 

Tapauksesta on kulunut jo yhdeksän vuotta. Niin kauan Jani on ollut virallisesti asunnoton. Hän nukkuu yönsä kavereiden nurkissa. Päivänsä hän viettää liikkuen ympäri Itä-Helsinkiä, mutta viime aikoina hän on vältellyt Itäkeskusta ja Kontulaa vartijoiden vuoksi. ”Paloin pari viikkoa sitten pienestä määrästä piriä. Nyt en pysty oikein enää liikkumaan, kun stevarit tulee koko ajan perässä.”

 

 

 

Käyttäjät jäävät ilman hoitoa

 

Tuhansien suomalaisten piikkihuumeiden käyttäjien tavoin Jani sairastaa C-hepatiittia, mutta ei saa siihen hoitoa. Tartunta todettiin jo vuonna 1991. ”Maksani on nykyisin pienempi kuin nyrkki”, hän sanoo.

 

Terveys reistailee muutenkin. Jani kertoo tarvitsevansa joka vuosi vuodessa viidestä kymmeneen antibioottikuuria, jotta saisi kuriin tulehdukset, jotka johtuvat yleensä pieleen menneestä pistämisestä. ”Muuten lähtee raajat. Frendeiltä on mennyt sormia, jalkoja ja ties mitä.”

 

Yleensä Jani hoitaa lääkärikäynnit Helsingin kaupungin päivätoimintakeskus Symppiksessä, koska sieltä huumeiden käyttäjät saavat asiallisempaa kohtelua kuin terveysasemilla. ”Terkkarissa ne ei noteeraa mitenkään, oli sulla minkälainen paise tahansa. Olet vaikka lyönyt piikin vahingossa valtimoon, olet ihan paniikissa ja tuntuu, että amputaatio on lähellä, ja siellä ollaan vaan, että mikä sulla muka on.”

 

A-klinikkasäätiön johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki sanoo, että päihteiden ongelmakäyttäjät jäävät Suomessa säännöllisesti ilman asianmukaista hoitoa. ”Joko siellä on vartija vastassa ja heittää pihalle samantien, tai sitten todetaan, että vaivasi johtuu päihteistä, tule joku toinen päivä.”

 

Simojoki muistuttaa, että tutkimusten mukaan lähes puolet päihteiden ongelmakäyttäjistä kuolee somaattisiin sairauksiin, joilla ei ole mitään tekemistä heidän päihteiden käytön kanssa. Niitä ei vain hoideta. ”Tämä on iso eriarvoisuusongelma, ja siellä on hyvin vahvasti tietty asenne taustalla”, hän sanoo.

 

 

 

Suomessa asenteet ovat tiukat

 

Helsinkiläinen Tarja, 49, lopetti huumeiden käytön neljä vuotta sitten. Hän käytti lähes kaikkia mahdollisia aineita vuosien ajan ja sai C-hepatiittitartunnan. Hänkään ei ole saanut tautiin hoitoa – hän käy puolen vuoden välein kontrollikäynneillä, siinä kaikki.

 

”En ole kuulemma vielä tarpeeksi huonossa kunnossa”, Tarja sanoo.

 

Suomessa C-hepatiittiin saa hoitoa vuosittain vain noin 300 ihmistä, vaikka taudin kantajia on noin 20 000. Enemmistö tartunnan saaneista on huumeiden käyttäjiä – C-hepatiitti tarttuu esimerkiksi likaisten neulojen välityksellä. ”Siitä tulee tätä menoa kansantauti”, Tarja sanoo. Kaarlo Simojoki on samaa mieltä.

 

”A-klinikkasäätiön johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki sanoo, että päihteiden ongelmakäyttäjät jäävät Suomessa säännöllisesti ilman asianmukaista hoitoa.”

 

”Kyse on siitä, missä vaiheessa kantajia on niin paljon, että sitä ei saada pysäytettyä”, hän sanoo. ”Ei voi ajatella, että tämä olisi jonkun pienen rajatun porukan tauti. Hepatiitin voi saada nuorena satunnaisesta käytöstä, ja se voi olla todentamatta ja tarttua myöhemmin sukupuoliteitse ihmiseen, joka ei ole millään tavalla tekemisissä päihdemaailman kanssa.”

 

Simojoen mukaan päihdeongelmaiset C-hepatiitin kantajat jäävät ilman hoitoa, koska hoitoon ei ole rahaa. Usein tie tyssää jo ennen diagnoosia. ”Heille sanotaan, että et saa lähetettä, sä olet narkkari.”

 

”Ulkomailla huumeita käyttäviä C-hepatiittipotilaita on hoidettu onnistuneesti.”

 

Jos onnistuu saamaan diagnoosin, hoidon edellytyksenä on yleensä kaksi vuotta jatkunut päihteettömyys. Vaatimuksen taustalla on ajatus siitä, että piikkihuumeiden käyttäjiä ei kannata hoitaa, koska he saavat tartunnan kuitenkin uudestaan.

 

Ulkomailla huumeita käyttäviä C-hepatiittipotilaita on kuitenkin hoidettu onnistuneesti. ”Esimerkiksi Australiassa hoidetaan kaikki, ja hoidetaan sitten tarvittaessa vaikka viisi kertaa”, Simojoki sanoo.

 

Suomessa asenteet ovat tiukemmat.

 

 

 

Lääkäreiden asenteessa olisi parannettavaa

 

Helsingissä hepatiittipotilaita hoidetaan Meilahden sairaalassa. Tarja kertoo saaneensa siellä aina asiallista kohtelua. ”He sanovat suoraan, että me olemme ihan samanlaisia potilaita kuin kaikki muutkin.”

 

Sen sijaan monien muiden lääkäreiden asenteissa olisi Tarjan mielestä korjaamisen varaa. Nämä kun epäilevät, että huumeiden käyttäjät tulevat lääkäriin vain saadakseen lääkereseptejä. Joskus näin onkin, mutta ei aina.

 

Viime kesänä Tarja kohtasi tutun nuoren huumeiden käyttäjän, jonka kasvot olivat pahasti turvonneet epäonnistuneen piikityksen vuoksi. Tarja vei miehen samantien yksityiselle lääkäriasemalle. Vastaanottovirkailija ei suostunut päästämään miestä lääkärin vastaanotolle, vaikka Tarja vakuutti maksavansa käyntimaksun.

 

”Lääkärit sanoivat, että jos olisimme tulleet vähän myöhemmin, hän olisi kuollut.”

 

Seuraavaksi Tarja meni miehen kanssa Kontulan terveysasemalle, ja siellä kohtelu oli yhtä tylyä. Lääkäri kehotti tulemaan seuraavana päivänä uudestaan. Tarja tuohtui.

 

”Löin nyrkkiä pöytään ja vaadin hoitoa.” Lopulta apu löytyi Haartmanin sairaalasta. Nuori mies vietiin samantien leikattavaksi.

 

”Lääkärit sanoivat, että jos olisimme tulleet vähän myöhemmin, hän olisi kuollut.”

 

 

 

Leima seuraa pitkään

 

Huumevuosinaan Tarja ehti tottua tylyihin viranomaisiin ja kaupassa varjostaviin vartijoihin ja myymäläetsiviin. ”Enää minua ei seurata, kun en erotu ulkonäöltäni muista”, hän sanoo. Mutta tietty leima hänellä on yhä. Rikosrekisterinsä vuoksi hän ei voi haaveilla terveydenhoitoalan tai lastenhoitajan töistä tai työskentelystä vanhusten parissa.

 

”Tavallaan minä ymmärrän sen. Mutta jos olet joskus käyttänyt, niin pitäisikö senkin olla este työn saamiselle?”

 

”Kun terveyskeskuslääkäri on joskus kirjannut potilaan tietoihin päihdeongelman, merkintä näkyy aina, kun ihminen käyttää kaupungin palveluja.”

 

A-klinikkasäätiön johtavan ylilääkärin Kaarlo Simojoen mielestä huumeiden käyttäjän leima seuraa ihmisiä aivan liian pitkään. Se voi estää esimerkiksi vuokra-asunnon saamisen tai hankaloittaa terapiaan pääsyä.

 

Kun terveyskeskuslääkäri on joskus kirjannut potilaan tietoihin päihdeongelman, merkintä näkyy aina, kun ihminen käyttää kaupungin palveluja, käy vaikkapa hammaslääkärissä, neuvolassa tai sosiaalitoimistossa. ”Ja leima ei poistu, vaikka tilanne muuttuisi. Ihminen saa aina uudestaan ja uudestaan selittää tilannettaan, vaikka olisi ollut 15 tai 20 vuotta raittiina”, Simojoki sanoo.

 

”On surullista, miten vaikeaa siitä on päästä eroon. Yhteiskunnan pitäisi olla iloinen, jos ihminen on tehnyt muutoksen. Nyt monille tulee olo, että ei edes kannata muuttua, koska sillä ei kuitenkaan ole mitään vaikutusta.”

 

 

Jani ja Tarja halusivat esiintyä jutussa keksityillä etunimillä, jotta heidän sukulaisensa ja tuttavansa eivät tunnistaisi heitä.

 

 

Veikkauksen varoilla tuetaan A-klinikkasäätiön toimintaa tänä vuonna noin kolmella miljoonalla eurolla.