Alkuun
14.3.2016
teksti: Annina Vainio kuvat: Nina Karlsson

Kidutetun mielen ja kehon auttajat


Kidutettujen kuntoutuskeskuksessa henkilökunta kohtaa ihmisen ihmisenä.

 

Mies, joka pakotettiin raiskaamaan oma perheenjäsenensä. Nainen, joka joukkoraiskattiin. Mies, jonka jalkapohjia on hakattu niin, että jokainen askel tuottaa kipua.

Harva suomalainen kohtaa tällaisia ihmisiä päivittäin. Uhreja, joiden ruumis ja mieli ovat särkyneet kidutuksen takia.

Kidutettujen kuntoutuskeskuksessa (Kitu) nämä tarinat ovat arkipäivää.


 

Potkimista, lyömistä, eläimillä rääkkäämistä
 

Kidutus tarkoittaa toimintaa, jossa julkinen viranomainen tai viranomaisen määräämä ihminen aiheuttaa tahallisesti kovaa fyysistä tai henkistä kipua. Kiduttajat yrittävät saada tietoja tai tunnustuksen tai pelkästään rangaista ja pelotella uhriaan.

Lähes jokaisessa pidätystilanteessa kiinniotettua on potkittu ja lyöty.

 

Kitun psykoterapeutti Annele Lindeqvist ja fysioterapeutti Lotta Carlsson kertovat, että usein kiduttajat kohdistavat fyysisen väkivallan kidutettavan kasvoihin, kalloon tai ylävartaloon. Monia on nöyryytetty seksuaalisesti esimerkiksi raiskaamalla.

 

Carlssonin mukaan kidutustavat ovat mitä mielikuvituksellisempia. Esimerkiksi koiria ja rottia käytetään aiheuttamaan kipua ja pelkoa.

 

Hän hoitaa usein selän, olkapäiden ja jalkapohjien vammoja.

 

– Pidätetyillä on vääntövammoja tilanteista, joissa kädet väännetään väkisin selän taakse käsirautoihin laittamista varten. Monia pidetään sellissä hankalissa asennoissa. Myös jalkapohjien hakkaaminen on yleistä.

 

Lindeqvist kertoo, että monella potilaalla on uniongelmia. He näkevät painajaisia tai eivät saa unta.

 

– Monet ovat vainoharhaisia. Se ei yllätä. Jos on vainottu vuosia, pelko jää. Kidutetuilla esiintyy paljon pelkoja, ahdistuneisuutta, masentuneisuutta ja turhautumista.


 

Osa oireilee vasta kymmenen vuoden kuluttua
 

Helsingin Diakonissalaitoksen tiloissa toimivassa Kitussa hoidettiin viime vuonna yli 170:tä potilasta.

Enemmistö kidutetuista on miehiä, sillä miehet osallistuvat naisia useammin sotimiseen ja mellakoihin. Naiset taas eivät hae apua yhtä herkästi, vaan jäävät kotiin ja eristäytyvät.

 

Eniten Helsingin kuntoutuskeskuksessa hoidetaan kidutettuja Lähi-idästä, Afrikasta, Venäjältä, Tšetšeniasta, Afganistanista, Turkista ja Balkanin alueelta.

 

Hoito on moniammatillista. Kuntoutujat saavat keskustelu- ja lääkehoitoa sekä fysioterapiaa.

Potilaita kuntoutetaan yksilöllisesti. Lindeqvistin mukaan joidenkin ihmisten kohdalla on erityisen tärkeää käydä läpi kidutustapahtumia ja sitä, miten ne vaikuttavat kidutetun arkeen.

 

– Haemme ymmärrystä siihen, miksi oireita on, ja etsimme keinoja pärjätä trauman kanssa arjessa. Usein potilaan kokemukset heijastuvat myös lähipiiriin.

 

Toisilla oireet tulevat heti, toisilla vasta kymmenen vuoden kuluttua.

 

– Jokin voi laukaista oireet vasta myöhemmin esimerkiksi silloin, jos kohtaa elämässä paljon vastoinkäymisiä samanaikaisesti, Lindeqvist sanoo.

 

Monilla kidutetuilla on muistiongelmia. He yrittävät unohtaa kokemuksensa, mutta vanhat asiat nousevat mieleen haluamatta. Samalla heidän on vaikea muistaa, missä he nyt ovat ja mitä heidän pitäisi tehdä.

 

– Sitä voi yrittää ymmärtää kuvittelemalla, että joku sanoo sinulle ’Älä ajattele autoa’. Silti ja siksi se tunkee ajatuksiin koko ajan ja painaa mieltä, Carlsson vertaa.

 


 

Osa Selviytyy täysin, osa ei lainkaan
 

Kaikki eivät koskaan selviydy kidutuksesta niin, että he pystyisivät elämään tavallista elämää. Toiset selviytyvät hyvin ja jotkut riittävästi niin, että he saavat pikkuhiljaa arjesta kiinni – he eivät unohda kokemuksiaan kokonaan mutta pystyvät toimimaan osana yhteiskuntaa.

Lindeqvistin mieleen on jäänyt kolmekymppinen potilas, joka oli hoitoon tullessaan erittäin alipainoinen ja ahdistunut. Miestä oli pidetty vangittuna ja kidutettu raa’asti.

 

– Hän ei kyennyt syömään, sillä häntä oli pidetty pitkiä aikoja nälissään ja kun kiduttajat antoivat hänelle ruokaa, se oli pilaantunutta. Kokonaisvaltainen hoito auttoi toipumisessa, ja hän pystyi taas syömään ja aloittamaan opinnot.

 

Carlsson sanoo, että keho pystyy säätelemään itse itseään hyvin tehokkaasti. Esimerkiksi ruoka ei vain mene alas, vaikka olisi nälkä, jos kokemukset ruuasta ovat jättäneet trauman.

 

– On aina palkitsevaa nähdä, miten luottamus omaan kehoon palaa. Pienikin apuväline voi helpottaa oloa. Esimerkiksi tukipohjalliset auttavat heitä, joiden jalkapohjien hermot ovat vaurioituneet.


 

Kidutettu pitää uskaltaa kohdata
 

Suuri osa Kitun potilaista saa kuntoutuksen avulla jäsenneltyä arkeaan ja pääsee pikkuhiljaa elämään ja yhteiskuntaan kiinni. Sen näkeminen auttaa Lindeqvistiä ja Carlssonia jaksamaan.

– Koulutuksella ei ole suurinta merkitystä vaan sillä, että on ihminen ihmiselle. Hyväksynnän tunne on tärkeää.

 

Lindeqvist on samoilla linjoilla. Se, että uskaltaa kohdata kidutetun aidosti, vaatii silti tietyn koulutuksen ja työkokemuksen, jotta rankka työ ei tunkeudu ajatuksiin vapaa-ajalla.

 

– Ihmiset täytyy uskaltaa päästää lähelle mutta ei liian lähelle. Teorian taakse ei voi kuitenkaan piiloutua.

 

Kitun toiminta on RAY:n rahoittamaa, vaikka Suomi on sitoutunut noudattamaan Kidutuksen vastaisen yleissopimuksen ehtoja. Yksi ehdoista on, että valtion pitää varmistaa kaikille maassa oleville kidutuksen uhreille heidän tarvitsemansa hoito.

 

Varsinaista Kitun toimintaa valtio ei rahoita. Lasten ja nuorten projekteihin Kitu on aiemminkin saanut EU-rauhoitusta, ja keväällä alkava projekti rahoitetaan Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahastosta.

 

Suomessa toimii vain kolme yksikköä, joissa hoidetaan kidutuksen uhreja kokonaisvaltaisesti. Nämä sijaitsevat Helsingissä, Tampereella ja Oulussa. Vain pieni osa kaikista avun tarvitsijoista on mahdollista kuntouttaa.

 

Nykytilanteessa toiminnalle myönnetään rahoitus aina vuodeksi kerrallaan.

 

– Muissa Pohjoismaissa tämä toiminta on jo aika hyvin valtiollisesti järjestetty. Suomessa ollaan jälkijunassa, Carlsson sanoo.

 

Kitun kuntoutukseen päästääkseen kidutetulla pitää olla kuntapaikka ja oleskelulupa. Moni turvapaikanhakijakin tarvitsisi kuntoutusta. Pienten resurssien takia Kitu voi tarjota heille vain lyhyen, luonteeltaan kartoittavan tutkimusjakson.

 

Carlsson sanoo, että varsinkin turvapaikanhakijoiden tilanne saattaa turhauttaa. Hän tietää, että joidenkin henki on oikeasti uhattuna, jos heidät käännytetään.

 

– Joskus, kun ihminen saa kielteisen turvapaikkapäätöksen, tulee mietittyä, olisinko voinut kirjoittaa paremman lausunnon. Työssä jaksamiseen auttaa sen ymmärtäminen, että tässä voi tehdä vain pienen osan. Kaikkia ei voi yksin pelastaa.