Alkuun
7.10.2016
teksti: Sanna Kontkanen, kuvat: DiaPuisto-hanke

Järjestöt tietävät, että luonto auttaa

Monet järjestöt hyödyntävät luontoa työssään. Lasten Kesä, Suomen Pakolaisapu ja Porin Diakonialaitos esittelevät, miten.

 

DiaPuistossa penkkejä on tasaisin välimatkoin ja niin, että seuraava penkki on aina jo näköetäisyydellä. Se on tärkeää ihmisille, joilla on liikkumisvaikeuksia.

 

"Luonnon äärellä lapsia voi ohjata pohtimaan itseään ja haaveitaan. Esimerkiksi Pikku-Akkijärven sillalla on tapana heittää joku luonnon asia veteen ja esittää samalla toive. On ihana nähdä, miten tärkeitä juttuja nämä voivat lapsille olla. Suomen luonto tarjoaa lapsille ja nuorille heitä kiinnostavaa ja innostavaa tekemistä. Siellä saa liikkua ja melskata, ja toisaalta rauhoittua ja pohtia", kertoo eräs jo pitkään Lasten Kesä ry:n leiriohjaajana toiminut nainen.

 

Lasten Kesä ry on järjestänyt lapsille leirejä jo vuodesta 1952. Leireille osallistuu vuosittain noin tuhat lasta ja nuorta.

 

"Retkillä lapset poimivat mustikoita tai metsämansikoita yhteisen tavoitteen kuten mustikkapiirakan eteen. Viime kesänä porukka pieniä riehakkaita poikia halusi tehdä markkinoille mustikkamehukojun. Tihkusateessa hyttyset seurana lähdettiin sitten aamulla mustikkaan. Ja vitsi mikä onnistumisen ilo tuli siitä mustikkamehukojusta!"

 

Luonto tarjoaa hyvän mahdollisuuden tutustumiseen ja yhteishengen luomiseen. Luonnossa ollaan porukalla "selviytymässä" ja sään armoilla. Kaikki ovat samassa veneessä. Järjestötyöntekijän mukaan se yhdistää.

 

"Ihana muisto viime kesän nuorten leiriltä oli se, kun viimeisenä päivänä ahdettiin koko talo veneisiin ja kanootteihin ja syötiin välipala keskellä järveä. Samalla juteltiin tärkeistä hetkistä leirillä ja jokainen sai jakaa kokemuksensa. Keskellä järveä ryhmä jaksoi eri tavalla kuunnella toisiaan, ja keskustelusta muodostui tosi lämmin.”

 

Jo välipalan jakamiseen ja syömiseen veneissä tarvittiin yhteistyötä, jotta lusikat ja vanukkaat saatiin jaettua eteenpäin kullekin veneelle. Luonto yhdisti jo tällaisissa hetkissä.

 

Leireillä luontoa käytetään myös tuomaan mystiikkaa, mielikuvitusta ja seikkailua lapsille. Leirikasteissa ja muissa ohjelmissa lapset eläytyvät täysin ja saavat samalla tärkeitä luontokokemuksia. Järjestön mukaan luonnossa monet riehakkaatkin ryhmät rauhoittuvat yhteisen tekemisen ääreen.

 

Porin DiaPuisto järjestää muun muassa mustikkaretkiä. Ihmiset lähtevät liikkeelle, kun on mielekästä tekemistä, sanoo hankkeen palveluohjaaja Hanna-Liisa Kotsalo.

 

 

Vastaanottokeskuksesta on hyvä päästä luontoon

 

Vapaaehtoistyön koordinaattori Suvi Niemelä Suomen Pakolaisavusta hyödyntää hänkin luontoa työssään. "Teemme retkiä turvapaikanhakijoiden kanssa esimerkiksi Helsingin Lammassaareen, Seurasaareen ja Suomenlinnaan. Palaute on ollut positiivista."

 

Niemelä kertoo, että kielimuurinkin takaa huomaa, että turvapaikkaa odottaville tekee hyvää päästä luonnon ääreen ja pois vastaanottokeskuksen seinien sisältä.

 

Porin DiaPuisto-hankkeen palveluohjaaja Hanna-Liisa Kotsalo sanoo, että luonnonvoima saa kaikenikäiset liikkeelle. "Luonto on vahvasti mukana kaikessa toiminnassamme. Luonto aktivoi ihmiset liikkeelle. Luonnolla on voimaannuttava vaikutus ja muutokset ovat huomattavia. Liikkuva ihminen on sosiaalisempi. Hän voi paremmin. Mieliala kohoaa."

 

DiaPuisto sijaitsee Porissa Diakonialaitoksen vieressä. Se on kaikille avoin metsäinen luontoalue, minne voi kuka tahansa mennä ulkoilemaan, hiljentymään tai osallistumaan erilaisiin tapahtumiin.

 

"Vaikka kohderyhmänä ovat erityisesti ikäihmiset, muististaan huolestuneet ja muistisairaat, niin ihan kaikki ovat tänne tervetulleita."

 

Puistossa kohtaavat eri sukupolvet, sillä siellä käy paljon myös opiskelijoita ja päiväkotilapsia. "Ykkösjuttumme on esteetön 530 metriä pitkä luontopolku. Olemme sijoittaneet penkkejä tasaisin välimatkoin ja niin, että seuraava penkki on aina jo näköetäisyydellä. Se on tärkeää ihmisille, joilla on liikkumisvaikeuksia."

 

Luontopolulla on myös tasainen asfalttipäällyste. Diakonialaitokselta saa tarvittaessa lainaan myös apuvälineitä kuten vaikkapa rollaattorin. Toki metsäänkin saa mennä.

 

"Järjestämme linturetkiä, keräämme mustikoita, grillaamme tulikodalla, opettelemme kädentaitoja. Ihmiset lähtevät liikkeelle, kun on mielekästä tekemistä."

 

Puistossa on myös hiljentymispolku. Reitin varrelle on ripustettu kirkkovuoden mukaan laminoituja virsien sanoja. "Virret ovat tärkeitä ikäihmisille. Eräs parikunta kävelee reitin kaksi kertaa päivässä ja laulavat virren joka kerta."

 

RAY tukee Lasten Kesä ry:n toimintaa tänä vuonna 378 000 eurolla ja Suomen Pakolaisapua 1 283 000 eurolla. DiaPuisto on Raha-automaattiyhdistyksen vuosille 2014–16 rahoittama ikäihmisten palvelualue hanke. Hanke kuuluu Vanhustyön keskusliiton koordinoimaan valtakunnalliseen Eloisa ikä -avustusohjelmaan. RAY tukee toimintaa tänä vuonna 100 000 eurolla.