Alkuun

Huostaanotto oli onnellisen lapsuuden alku

Helena Inkisen elämän alku ei ollut helppo, mutta silti hän pitää lapsuuttaan onnellisena. Vaikeista tilanteista selviää, kun on hyvä turvaverkko ympärillä.

 

Koulupäiviä, ratsastusta, jalkapalloa ja tavallista arkea. Helena Inkinen ei edes muista lapsuudestaan aikaa, jolloin kaikki ei ollut hyvin. Hän on jälkeenpäin lukenut ensimmäisistä vuosistaan vain asiakirjoista.

 

Inkinen oli vasta pieni vauva, kun hänet sijoitettiin kiireellisesti lastenkotiin. Vanhemmat eivät pystyneet hoitamaan alle vuoden ikäistä lasta päihtyneinä. Vuoden laitoshoidon jälkeen Inkiselle löytyi Pelastakaa Lapset -järjestön avulla sijaisperhe, jonka luokse Inkinen muutti kaksivuotiaana.

 

Koska huostaanotto tapahtui varhaisessa vaiheessa, Inkiselle normaali lapsuus oli sitä, että on kahdet vanhemmat ja vierailuajat.

 

”Ei se ollut mitenkään erikoista tai kamalaa. Tajusin tilanteen ehkä ensimmäistä kertaa silloin, kun teimme ala-asteella isänpäiväkortteja.”

 

Inkiselle onnellisen lapsuuden ovat luoneet sijaisvanhemmat. He ovat jaksaneet selittää, lohduttaa ja neuvoa. Etenkin sijaisäiti on toiminut henkisenä tukena. Sijaisisä taas opastaa käytännön asioissa, kuten laskujen maksamisessa tai tilanteissa, jolloin esimerkiksi auto hyytyy moottoritielle.

 

”Puhelimessa on aina tukipalvelu valmiina. Soitan iskälle, jos en tiedä, mitä pitää tehdä.”


 

 

Huostaanotto voi olla pelastus

Inkinen on huolissaan lastensuojelun nykyisestä tilasta. Huostaanottoja tehdään aivan liian myöhään, ja usein tilanteet ovat riitaisia. On herkkä paikka, kun ulkopuolinen tulee sanomaan perheelle, ettei se voi hyvin.

 

”Ihminen ei voi valita sitä, mihin syntyy. Huostaanotossa tehdään työtä sen eteen, että lapsi saisi mahdollisuuden parempaan.”

 

Inkinen arvostaa omissa sijaisvanhemmissaan erityisesti sitä, ettei biologisista vanhemmista ole koskaan puhuttu pahaa, vaikka välillä sattuikin mokia. Elämä olisi aivan erilaista, jos sijoitusta ei olisi tehty.

 

”En ehkä olisi edes hengissä ilman huostaanottoa. Olen saanut sijaisperheeltäni parhaat elämänavut. He ovat opettaneet, että kaikkea pitää kokeilla ja että heti ei saa luovuttaa.”

 

Omat kokemukset ovat saaneet Inkisen lähtemään mukaan vapaaehtoistyöhön. Hän on jo vuosia kiertänyt Pesäpuu-järjestön kokemusasiantuntijana ympäri Suomea ja maailmaa.

 

 

Jokaisella tulisi olla verkosto

 

Uusi vuosi on lähtenyt ryminällä käyntiin. Edessä on muutto Tampereelle ja työ uudessa harjoittelupaikassa hotellissa.

 

Välillä Inkistä on hirvittänyt, mutta suurissa elämänmuutoksissa hän luottaa toisten ihmisten tukeen. Jokainen voi rakentaa ympärilleen turvaverkon, joka kannattelee vaikeina hetkinä. Inkisen turvaverkkoon kuuluvat sijaisperhe, biologinen perhe, poikaystävä, ystävät ja Pesäpuun porukka.

 

”Jos sellaisen verkoston tahtoo, pitää myös antaa itsestään jotain. Pitää osata olla tukena ystäville ja perheelle, jakaa avoimesti asioita ja olla aidosti kiinnostunut ihmisistä.”

 

Ja aina voi tietenkin soittaa iskälle.

 

Alkuvuoden myllerryksessä Inkiselle tuli mieleen, ettei hän ole tainnut kiittää sijaisvanhempiaan kaikesta siitä, mitä he ovat tehneet. Kuinka pitkälle hän onkaan päässyt: hotelli- ja ravintola-alan opinnot ovat loppusuoralla, hän on asunut Etelä-Koreassa ja Pietarissa sekä matkustanut ympäri maailmaa. Niinpä Inkinen kirjoitti pitkän kiitoskirjeen.

 

”Tajusin, että kaikki on meidän porukoiden ansiota. He ovat opettaneet ne taidot, joiden avulla nyt pärjään.”

 

 

Mikä?

 

Pesäpuu ry

  • Pesäpuu on vuonna 1998 perustettu järjestö, joka kehittää lastensuojelua. Pesäpuu järjestää esimerkiksi erilaisia koulutuksia ja tekee yhteistyötä viranomaisten kanssa.
  • Järjestön tehtävänä on parantaa lastensuojelun asiakkaina olevien lasten asemaa sekä heidän hyvinvointiaan.
  • Pesäpuu painottaa työssään lasten ja nuorten ääntä. Esimerkiksi järjestön Selviytyjät-ryhmä on joukko nuoria aikuisia, joiden asiantuntijuus perustuu omiin kokemuksiin lastensuojelusta.

 

Teksti: Helmiina Suhonen

Kuvaaja: Sabrina Bqain