Alkuun
4.5.2016
teksti: Kristiina Markkanen, kuvat: Aapo Huhta

Humppilan puheenaihe

 

Sakris Kupila taisteli pitkään itseään ja ahdasmielistä ympäristöä vastaan voidakseen olla oma itsensä. Lopulta hän kyllästyi olemaan hiljaa. Hänestä tuli yhdessä yössä hämäläisen pikkupaikkakunnan ensimmäinen julkinen transsukupuolinen. Tämä on Inhimillisten Uutisten Kun aloin luottaa -juttusarjan ensimmäinen osa.

 

Syyskuussa 2015 Ylioppilaslehti kolahtaa opiskelija-asunnon postiluukusta. Se on osoitettu Sakris Kupilalle. Kupila pitää lehteä hetken kädessään ja tuntee kylmiä väreitä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun häntä kutsutaan virallisesti miehen nimellä Sakris.

 

20-vuotias Kupila asuu nyt Espoossa, mutta on kotoisin Humppilasta, muutaman tuhannen asukkaan pikkupaikkakunnalta Loimaan ja Forssan välissä. Humppilan nimi tarkoittaa löyhästi ruotsista suomennettuna takapajulaa. Kylässä, jossa on enemmän eläimiä kuin ihmisiä, ei ole ennen Kupilaa ollut tiettävästi julkisesti transsukupuolista ihmistä.

 

Kupila tajusi 11-vuotiaana tykkäävänsä tytöistä. Poika hän on kokenut olevansa lapsesta asti. Hämmentäville tuntemuksille ei ollut tarttumapintaa, sillä kotikulmilla sukupuolesta ja seksuaalisuudesta ei puhuttu. Koulussa sateenkaari-ihmisiä sivuttiin vain muutamalla rivillä terveystiedon oppikirjassa. Kupila muistaa katkelman edelleen ulkoa, koska se oli hänelle pitkään ainoa tiedonlähde.

 

”Jos poika tykkää pojista, hän voi olla homo. Jos tyttö tykkää tytöistä, hän voi olla lesbo. Jos tykkää kummastakin sukupuolesta, on biseksuaalinen. Nämä ovat vaiheita, jotka menevät usein ohi”, Kupila luettelee huvittuneena.

 

Humppilassa ei ennen Kupilaa tiettävästi ollut julkisesti transsukupuolista ihmistä.

 

 

Elämä oli harmaata mössöä

 

Kupila oivalsi jo varhain olevansa poika, mutta tajusi vasta 16-vuotiaana, että kyse on transsukupuolisuudesta ja että sellainen termi ylipäänsä on olemassa. Vuodet ahaa-elämysten välissä olivat yksinäisiä ja täynnä ahdistusta.

 

”Elämäni oli pitkään tauolla. En saanut mistään tarpeeksi tietoa, ja olin hämmentynyt ja yksin. Tuntui siltä, että aloin elää uudestaan tajuttuani olevani transsukupuolinen. Sitä ennen kaikki oli harmaata mössöä”, Kupila toteaa. Harmaan mössön seasta Kupila muistaa päällimmäisenä turvattomuuden tunteen. ”En voinut kävellä kotikulmilla pelkäämättä. Pelkäsin nuorisojoukkoja ja sitä, että minut hakattaisiin, koska olen transsukupuolinen”, Kupila kertoo.

 

Vuonna 2013 hän täytti 17 ja silloin hän ulos kaapista ensin isälleen ja vajaa vuosi myöhemmin muille perheenjäsenilleen. Pikkusisarukset ja kaksoisveli ottivat uutisen vastaan itsestäänselvyytenä, mutta vanhemmilleen Kupila ei pystynyt puhumaan kasvotusten. Sen sijaan hän tulosti heille netistä tietoa transsukupuolisuudesta ja kirjoitti kirjeen. Sitä hän ei ole itse pystynyt lukemaan uudestaan.

 

”Sain kuulla tarpeeksi monta kertaa muun muassa isältä, että ajatukseni sukupuolestani ovat vain henkistä epävakautta tai stressiä. Kirjoitin, että sitä en halua enää kuulla keneltäkään. En pyytänyt vanhemmiltani mitään muuta kuin kunnioitusta”, Kupila kertoo.

 

Muutama kuukausi sen jälkeen Kupilaa pyydettiin Setan kautta sateenkaarinuoria käsittelevään jaksoon Ylen Ajankohtaiseen kakkoseen. Hän tuli samalla julkisesti ulos kotikylälleen ja kaikille, jotka sattuivat olemaan television ääressä.

 

”Sain kuulla tarpeeksi monta kertaa muun muassa isältä, että ajatukseni sukupuolestani ovat vain henkistä epävakautta tai stressiä.”

 

 

Esikuva apua kipeimmin tarvitseville

 

Haastattelu aloitti myrskyn vesilasissa. Hetkeen Humppilassa ei muusta puhuttu kuin Kupilasta, joka oli paennut Helsinkiin ja esiintynyt salanimellä televisiossa. Kupila ei siitä piitannut. Hän saattoi vihdoin alkaa elää omana itsenään.

 

”Sain koko kylän puhumaan näistä aiheista, ja ihmiset uskalsivat myöhemmin tulla kaapista. Tein koko homman julkisesti, koska halusin, ettei kenenkään tarvitse käydä samaa läpi. Että jatkossa pienen paikkakunnan nuorilla olisi edes joku esikuva, johon samaistua.”

 

Kupila valmistui viime kesänä ylioppilaaksi ja muutti pääkaupunkiseudulle opiskelemaan lääketiedettä. Tulevaisuudessa hän haluaa väitellä tohtoriksi, työskennellä tutkijalääkärinä ja parantaa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen asemaa yhteiskunnassa. Kaikkea pientä sälää, Kupila naurahtaa.

 

”Elämäni on tosi hyvää. Minulla on tyttöystävä, joka on aina tukena ja ystäviä, joiden kanssa voin olla avoimesti oma itseni. Viihdyn opinnoissani ja opiskelemani ala on minulle täydellinen”, hän kertoo.

 

”Olemme kahden aikakauden välissä yhdenvertaisuuden ja hyväksynnän kanssa.”

 

 

Tulevaisuuden veteraani

 

Vapaa-aikansa Kupila pyhittää vaikuttamistyölle. Hän työskentelee Setan nuorisotoimikunnan puheenjohtajana ja Väestöliiton Hurma-lehden toimituskunnassa. Lisääntyvä tietoisuus sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen huonosta tilasta on kasvattanut Kupilan raivoa vuosia ja ainoa keino hillitä sitä on tehdä jotain.

 

”Olemme kahden aikakauden välissä yhdenvertaisuuden ja hyväksynnän kanssa. Seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta on lyhyessä ajassa ruvettu puhumaan julkisesti. Maailmamme on varmasti erilainen kun olen vanhempi ja voin silloin olla veteraani, joka muistuttaa siitä, millaista joskus oli”, Kupila pohtii.

 

Sakris Kupila joutui pitkään käymään yksinäistä taistoa omasta olemuksestaan. Monesti hänen ainoa toiveensa oli, että joku sanoisi vain hei, olen tässä tukenasi. Uusi kotikaupunki ihmisineen tuntuu sanovan täsmälleen niin.