Alkuun
23.4.2018
teksti: Raisa Mattila, kuva: Pexels

Harrastusmestari auttaa lapset liikkeelle

 

Jokainen on joskus kuullut puhuttavan liikunnan hyvistä vaikutuksista. Silti kaikissa perheissä ei ole samanlaisia mahdollisuuksia lasten harrastuksille. Jaanan kolme lasta löysivät liikunnan ilon Pienperheyhdistyksen harrastusmestarin avulla.

 

Nelisen vuotta sitten, syksyn päätteeksi, Jaanan perhe sai aihetta juhlaan. Voimistelutreeneissä valmentaja ilmoitti huomanneensa, että Jaanan alakouluikäisessä tyttäressä oli erityisiä lahjoja lajiin. ’Ei muuta kuin kilparyhmään’, valmentaja kannusti.

 

Valmentaja lupasi, että tytär Julia pääsisi siirtymään kisaryhmään heti kevätkauden alussa. Ei haitannut, että Julia oli harrastanut lajia – ja samalla ylipäätään mitään – vasta syksyn alusta. Jaanan oli helppo uskoa lapsen lahjakkuuteen. Tytär oli notkea ja taipuvainen, minkä Jaanakin oli pannut merkille. Juuri Jaana oli alun perin kannustanut lasta liikkumaan ja etsinyt netistä paikallisen voimisteluseuran treeniaikataulun.

 

”Kyllä minua harmitti tytön puolesta, kun kerran taitoja oli.”

 

Mahdollisuus päästä kisaamaan ilahdutti sekä äitiä että tytärtä. Pian kuitenkin kävi ilmi, miten suuren laskun vaihdos toisi mukanaan.

 

Syksyn harjoitukset tavallisessa ryhmässä olivat maksaneet päälle kympin kuussa. Kisaryhmässä kustannuksia kertyisi treenien lisäksi matkoista, välineistä ja puvuista. Jaana laski summia mielessään: hintaa tulisi kuusi- tai seitsemänsataa euroa per kausi. Niin kalliiseen harrastukseen hänellä ei ollut varaa.

 

Pääkaupunkiseudulla asuva Jaana on yksinhuoltaja ja eläkkeellä sairauden takia. Perheessä on kolme lasta, eikä paukkuja voi tietenkään panna vain yhden harrastukseen.

 

”Kyllä minua harmitti tytön puolesta, kun kerran taitoja oli”, Jaana myöntää.

 

”Varmaan aika harvalle tullaan puolen vuoden jälkeen sanomaan kilparyhmästä. Olin pahoillani ja itsekin tosi pettynyt, mutta resurssit piti ottaa huomioon.”

 

Jaanan ja tyttären Julian nimet on heidän pyynnöstään muutettu, koska kyse on arkaluontoisesta aiheesta.

 

 

Yksi harrastus riittää

 

Onko lapsella pakko olla harrastuksia, kuuluu tuttu ikuisuuskysymys. Yhtä tuttu vastaus menee niin, ettei harrastaminen ole lapselle pakollinen juttu. Pieni lapsi ei tarvitse harrastuksia vaan vanhemman aikaa.

 

Viimeistään kouluiästä alkaen harrastuksista voi kuitenkin kertyä hyötyjä. Jokainen on joskus kuullut puhuttavan siitä, kuinka liikkuminen edistää terveyttä. Harrastusten vaikutukset voivat näkyä myös vaikkapa siinä, kuinka koulunkäynti sujuu.

 

Psykologian pro gradu -tutkielmassaan (2014) Ulla Loukkaanhuhta tutki liikunta- ja musiikkiharrastusten vaikutuksia ekaluokkalaisten oppijaminäkuvaan eli käsitykseen omista taidoista. Selvisi esimerkiksi, että oppijaminäkuva parani vuoden aikana niillä pojilla, jotka harrastivat liikuntaa. Oppijaminäkuvaa voisi tukea jo yksittäiselläkin harrastuksella, Loukkaanhuhta päätteli.

 

Kolmen lapsen äiti Jaana kertoo myös olevansa tietoinen siitä, että erityisesti liikunnalla on elämään monia hyviä vaikutuksia. Juuri siksi liikuntaharrastuksia on yritetty vuosien mittaan käynnistellä hänenkin perheessään.

 

”Hän on niin kunnianhimoinen, ettei tavallinen enää kelvannut, kun kilparyhmään ei ollut resursseja.”

 

Vanhin lapsi kävi aikoinaan kokeilemassa sählyä. Tavallinen ryhmä oli kuitenkin erityislapselle liian vauhdikas kokemus. ”Hän kävi muutamissa treeneissä mutta sanoi, ettei halua jatkaa, kun ei pysy muiden mukana”, Jaana kertoo.

 

Keskimmäisen kohdalla vastaan tulivat kalliit kustannukset. Hänelle Jaana ehdotti, että voimisteluharrastusta voisi jatkaa vanhassa ryhmässä, kun kisaamaan lähtö ei onnistunut.

 

”Hän on kuitenkin niin kunnianhimoinen, ettei tavallinen enää kelvannut, kun kilparyhmään ei ollut resursseja. Kaksi vuotta meni niin, ettei mikään harrastus käynyt, vaikka yritin ehdotella hänelle esimerkiksi jotakin tanssia.”

 

Joitakin vuosia sitten nuorimmaiselle, erityislapsi hänkin, löytyi sopiva liikuntakerho. Sitten perhe muutti toiselle puolelle kaupunkia, eikä vastaavaa ollut uuden kodin lähistöllä tarjolla. Puuhaan tykästynyt lapsi kyseli äidiltä, voisiko harrastusta jatkaa vanhassa paikassa muuton jälkeen.

 

”Matkaa olisi kuitenkin kertynyt toistakymmentä kilometriä suuntaansa.”

 

 

Tukea saa monesta paikasta

 

Viime syksynä harrastuskuvioihin tuli onnekas käänne.

 

Elokuussa Jaana sai sähköpostiinsa Pienperheyhdistyksen tiedotteen, jossa kerrottiin uudesta hankkeesta. Minullakin on kerrottavaa harrastuksesta sisältöä ja iloa lapsen elämään -nimisessä hankkeessa vanhempia autetaan etsimään ja löytämään lapselle säännöllinen harrastus. Kohderyhmänä ovat yhden vanhemman perheet, joissa aikuisen aika, voimat tai rahat eivät riitä harrastuksen aloittamiseen.

 

Jaana ilmoittautui mukaan, ja hankkeen ”harrastusmestari” Ville Anttonen saapui perheen kotiin.

 

”Aluksi Ville kyseli lapsilta kiinnostuksenkohteita”, Jaana kertoo.

 

”Kuvioon kuuluu sekin, että tarvittaessa harrastusmestari neuvottelee perheen puolesta alennuksia kuluihin, kuten treenimaksuihin.”

 

Aiemmin voimistelua harrastanut keskimmäinen esimerkiksi ilmoitti, että kamppailulajit kiinnostavat.

 

Harrastusmestari selvitti, missä sellaista pääsisi kokeilemaan. Myös vanhimmalle ja nuorimmalle alettiin etsiä sopivaa tekemistä. Kun lajit löytyivät, Anttonen lähti mukaan ensimmäisiin treeneihin.

 

Kuvioon kuuluu sekin, että tarvittaessa harrastusmestari neuvottelee perheen puolesta alennuksia kuluihin, kuten treenimaksuihin.

 

Pienperheyhdistyksen hanke ei ole ainoa laatuaan. Helpotusta harrastuksen aloittamiseen saa myös esimerkiksi Helsingin kaupungin pyörittämästä FunAction-neuvonnasta, jossa tarjotaan apua 13–17-vuotiaiden nuorten saamiseksi liikkeelle. Pelastakaa Lapset ry:stä taas voi hakea ohjattua tekemistä kaipaavalle lapselle Sporttikummia, aikuista tukihenkilöä, joka tsemppaa ja tukee nuorta harrastajaa.

 

 

Hyviä vaikutuksia

 

Jaanan perheessä kaikille kolmelle lapselle löytyi mieluinen harrastus vuoden loppuun mennessä. Nykyisin kaikki harrastavat säännöllisesti ohjattua liikuntaa. Nuorimmainen ja keskimmäinen harrastavat kahdesti viikossa, vanhin kerran.

 

”Olihan se aluksi vähän shokki, että nykyisin meillä tullaan ja mennään kuka milloinkin”, Jaana sanoo ja naurahtaa.

 

Toiselta kantilta katsottuna harrastukset ovat nimenomaan rauhoittaneet arkea.

 

”Minusta vaikuttaa, että perhe-elämämme on nykyisin aiempaa tasaisempaa. Tuntuu, että [harrastuksista] on ollut apua. Kyllähän meillä kuohuu, kun perheessä on kaksi murrosikäistä, mutta kaikkien mitättömimmistä jutuista ei enää tule riitaa.”

 

”Treenien myötä koulustressi yleensä helpottaa jonkin verran. Keskityn tunneilla nykyään jonkin verran paremmin kuin aikaisemmin, ja kotonakin jaksan tehdä läksyjä ajatuksen kanssa.”

 

Jaanan käsityksen mukaan muutoksen taustalla on juuri se, että nykyisin kaikilla lapsilla on mukavaa tekemistä, jota odottaa ja jossa purkaa paineita. Tytär Julia on huomannut samanlaisen vaikutuksen.

 

”Olen ollut kotona vähän rauhallisempi nyt, kun energiaa pääsee purkamaan treeneissä. Aiemmin koko ajan piti tehdä jotain”, Julia kertoo.

 

Hänellä vauhdikkaat kamppailulajitreenit tepsivät myös koulun tuomiin paineisiin.

 

”Treenien myötä koulustressi yleensä helpottaa jonkin verran. Keskityn tunneilla nykyään jonkin verran paremmin kuin aikaisemmin, ja kotonakin jaksan tehdä läksyjä ajatuksen kanssa”, Julia sanoo.

 

Hän tunnustautuu kunnianhimoiseksi tyypiksi ja kertoo haaveilevansa kisaamisesta myös uudessa lajissa. Tavoite olisi, että ovet kisoihin avautuisivat kahden vuoden sisällä.