Alkuun

Hämmennyksestä luottamukseen kolmella loikalla

Sovittelutyön asiantuntija Miriam Attias Suomen Pakolaisavusta tietää, että luottamuksen syntymiseen tarvitaan työtä.

 

Luottamus on sovun pääraaka-aine. Siksi sovittelutyön ydintä on pohtia, kuinka rakentaa luottamusta.

 

Luottamus on ajatuksia, tunteita ja toimintaa. Sen vastakohtia ovat ajatusten tasolla epäluulo ja epäily, tunteiden tasolla pelko ja toiminnan tasolla kontrolli tai välttely. Epäluottamus aiheuttaa ajatusten tasolla ajattelun kapeutumista, kyräilyä ja negatiivisia tulkintoja ja tunteiden tasolla turvattomuutta, epävarmuutta ja ärsyyntymistä. Toiminnan tasolla epäluottamus aiheuttaa määräilyä, jatkuvaa varmistelua tai epämiellyttävien tilanteiden ja ihmisten väistämistä. Luottamuksen puute aiheuttaa siis sekä muiden että itsen sensuuria. Mikä taas aiheuttaa sen, ettei toista voi tuntea, eikä kohta enää myös itseäänkään. Ei siis kovin terveellistä hyvinvoinnille!

 

Luottamus on noidankehä tai oravanpyörä. Luottamuksen puute aiheuttaa konflikteja, jotka puolestaan syövät luottamusta. Luottamus on siitä vaikea laji, että se ei kasva kuin harjoittelemalla, mutta useat harjoitukset vaativat onnistuakseen luottamusta. Usein kuulee sanottavan, että ”luota ensin ja kyllä se siitä”. Luottamukseen ei kuitenkaan voida suoraan ”loikata”. Itse asiassa luottamukseen tarvitaan vähintään kolme perättäistä loikkaa.

 

 

Ensin pitää pysähtyä

 

Ensimmäinen loikka pysäyttää noidankehät ja oravanpyörät. Se vaatii pysähtymistä. Luottamukseen ei voi suoraan loikata, koska ”aika näyttää”. Se rakentuu teoista ja tekemisissä olemisesta: sitä voi testata vain suhteessa muihin ihmisiin. Sen takia parasta luottamuksen säilöntää on ylläpitää riittävän hyvät suhteet muihin. Eristyminen – tapahtuipa se sitten yksilöiden tai ryhmien välillä – lisää jännitteitä ja pelkoa, tekemisissä oleminen taas purkaa niitä. Mikä tahansa tekemisissä oleminen ei kuitenkaan auta: rinnakkaiselo ja yhdessäolo ei automaattisesti lisää luottamusta, jos ihmisten välillä on ääneen sanomattomia epävarmuuksia ja hämmennyksen aiheita.

 

Epävarmuus ja hämmennys sijoittuvat luottamuksen ja epäluottamuksen akselilla keskivaiheille. Siihen tilaan, joka sijaitsee kahden ”ääripään” välissä.

 

 

Hämmennys on aliarvostettua

 

Seuraava loikka on hyppäys hämmennyksen tilaan. Hämmennystä pitäisi vaalia. Se on usein aliarvostettua, koska emme usein jaksa sitä. Etsimme usein epätoivoisesti ulospääsyä sieltä. Hämmennyksessä kaipaamme selkeyttä ja turvaa tuovia raameja. Siellä pitäisi kuitenkin käydä useammin ja pysyä pidempään. Meidän ei tarvitse tietää kaikkea. Emme voi tietää kaikkea. Miksi pitäisi? Tärkeämpää olisi oppia käsittelemään hämmennystä.

 

Kuinka tehdä se? Yksinkertaisesti hämmentymällä ja ihmettelemällä, pysähdyksen tilassa. Muodissa on liikaa työkaluja ja yks-kaks-kolme-ratkaisuja, reseptejä ja ”hyviä käytäntöjä”. Niiden tarkoitus on, ettei samaa pyörää tarvitsisi keksiä aina uudestaan. Mutta jokaisella pitäisi olla oikeus keksiä pyörä ihan itse. Koska asioiden ytimessä on yleensä yksinkertaista. Kikkailut estävät meitä kuulemasta olennaista. Mutta vain sitä kautta voisi tietää minne seuraava loikka kannattaa tehdä. Se vie sinne, minne keskustelukin. Ei sitä voi vielä tietää.

 

 

Miriam Attias

Kirjoittaja johtaa RAY:n rahoittamaa Suomen Pakolaisavun Naapuruussovittelun keskusta ja sovittelee työkseen monikulttuuriseksi koettuja konflikteja.