Alkuun
20.5.2016
teksti: Sara Sandström, kuvat: Aapo Huhta

Enää kukaan ei saa satuttaa

 

Heidi Holmavuo oli pitkään henkisesti väkivaltaisessa parisuhteessa. Hän pääsi siitä irti, mutta parisuhteen aikana murentuneen itseluottamuksen rakentaminen on vaatinut työtä ja päättäväisyyttä. Enää hän ei anna anteeksi kumppanin vahingollista käytöstä. Tämä on Inhimillisten Uutisten Kun aloin luottaa -juttusarjan kolmas osa.

 

Koiran ulkoiluttaminen on hyvää aikaa käydä Facebookissa. Mutta kun tamperelainen Heidi Holmavuo muutama vuosi sitten lähti koiran kanssa lenkille, hän epäröi kaivaa puhelinta taskustaan. Hän tiesi, ettei voinut olla varma, millaisen reaktion Facebookin päivittäminen aiheuttaisi kumppanissa.

 

”Mies kyttäsi tekemisiäni ja syytti salailusta, jos en käynyt Facebookissa hänen läsnä ollessaan, vaan tein sen ‘salaa’ lenkillä. Koskaan ei tiennyt, mitä tapahtuu ja mikä aiheuttaa suuttumuksen ja syytösmyrskyn.”

 

Holmavuo eli pitkään parisuhteessa, jossa kumppani manipuloi ja rajasi hänen elämänpiiriään. Pian Holmavuo huomasi itsekin rajoittavansa omaa toimintaansa. Myös ystävät huomasivat Holmavuon muuttuneen entistä varovaisemmaksi.

 

Tamperelaisen hotellin aulakahvila on keskipäivällä hiljainen, mutta se ei häiritse 33-vuotiasta Heidi Holmavuota. Hän on vakava ja analyyttinen, kun hän kertoo kokemastaan. Hän sanoo muistavansa melko vähän yksityiskohtia parisuhteen ajoista.

 

“Ihmisen mieli suojaa itseään unohtamalla.”

 

”Sitä antaa rakkailleen anteeksi yllättävän rajujakin asioita”, Heidi Holmavuo sanoo.

 

 

Joko juhlaa tai helvettiä

 

Heidi Holmavuo huomasi vihjeitä kumppanin kummallisesta käytöksestä jo aivan suhteen alkuvaiheessa. Alkuhuumassa nämä varoitusmerkit jäivät kuitenkin huomioimatta. Tilanne kehittyi vähitellen, ja Holmavuo huomasi antavansa anteeksi yhä hälyttävämpää käytöstä.

 

”Olisin kuvitellut, että rajani tulevat vastaan paljon aiemmin. Sitä antaa rakkailleen anteeksi yllättävän rajujakin asioita.”

 

Parisuhde oli joko juhlaa tai helvettiä – tasaista arkea ei koskaan. Henkinen väkivalta eskaloitui vähitellen, ja tilanteet tulivat usein aivan yllättäen. Mies saattoi suuttua hänen mielestään väärästä vastauksesta tai vääränlaisesta äänenpainosta. Hän saattoi heittää kädessä olleen silitysraudan seinään tai paiskata nojatuolin toiselle puolelle olohuonetta.

 

”Pakenin usein konfliktitilanteita, mutta en siksi, että minua pelotti. Tiesin, että ainoa keino rauhoittaa tilanne on, että minä poistun. Käytän termiä henkinen väkivalta, koska mies ei koskaan lyönyt minua, enkä koskaan pelännyt, että niin kävisi.”

 

“Ihmisen mieli suojaa itseään unohtamalla.”

 

Parisuhteesta irrottautuminen oli hankalaa, mutta eron jälkeen Holmavuo tunsi olonsa kevyeksi.

 

”Kun jäin yksin, tuntui, että pystyin taas astumaan niin, että myös kantapää osuu maahan.”

 

Omakuva ja itsetunto vaativat kuitenkin vielä korjaamista. Kumppani onnistui juurruttamaan ajatuksen siemenen siitä, että Holmavuossa oli jotain vikaa. Käynti parisuhdeterapeutilla, itsetutkiskelu ja positiivinen asennoituminen elämään on auttanut jälleenrakentamaan myönteistä kuvaa itsestä.

 

”Kirjoitin itselleni post-it-lapuille listoja hyvistä asioista elämässäni ja itsessäni. Pyrin kohtaamaan jokaisen päivän positiivisesti.”

 

”Kun jäin yksin, tuntui, että pystyin taas astumaan niin, että myös kantapää osuu maahan.”

 

 

Omasta kokemuksesta apua muille

 

Holmavuo on kirjoittanut kirjan siitä, miten pääsi elämässä eteenpäin. Uskalla elää – mielellään eteenpäin ilmestyy ensi syksynä. Hän toivoo voivansa auttaa kirjan avulla muita, joita parisuhde on vahingoittanut. Kirja kertoo, miten Holmavuo onnistui rakentamaan itsetuntoaan takaisin, rohkaistui jakamaan tarinan julkisesti ja löysi voiman perustaa Pelon varjo -kampanjan, joka taistelee henkistä lähisuhdeväkivaltaa vastaan.

 

Tähän pisteeseen pääseminen on vaatinut hurjasti töitä. Holmavuo ei voisi toimia henkistä lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden kasvona ilman kokemustensa kunnollista käsittelyä.

 

”Elin unelmaani ennen parisuhteen alkamista. Minulla oli kiinnostava työ, mahtavat ystävät ja viihtyisä asunto.”

 

Nyt elämään on tullut uusia puolia, unelma on täydentynyt. Vielä vuosi sitten Holmavuo ei olisi voinut kuvitellakaan kirjoittavansa kirjaa, vaikka pöytälaatikkoon oli vuosien varrella syntynyt monia runoja ja laulujen sanoituksia. Yksi pöytälaatikkoteoksista, eron aikaan kirjoitettu sanoitus, muuttui sopivan säveltäjän löydyttyä kappaleeksi, josta tuli Pelon varjo -kampanjan tunnuskappale.

 

Aurinkolasien takana on mustaakin tummempaa/ ei uskalla avata suutaan/ ei huutaa että pelottaa/ Toivoo, että joku veis pois sen idyllin/ ulospäin näkyvän onnen/ ja sisällä pelkän helvetin, Holmavuo laulaa kampanjan nimeä kantavan kappaleen kertosäkeessä.

 

”Elin unelmaani ennen parisuhteen alkamista. Minulla oli kiinnostava työ, mahtavat ystävät ja viihtyisä asunto.”

 

Vahingollisesta parisuhteesta irti päässyt Holmavuo nauttii jälleen elämästään ja ottaa rennommin omaa onnellisuuttaan aiemmin häirinneiden asioiden suhteen. Hän kokee, että kokemus ja siitä selviytyminen ovat muovanneet hänestä rauhallisemman ja suvaitsevaisemman.

 

Kaikesta huolimatta hän on säilyttänyt luottamuksen toisiin ihmisiin, uudet ihmissuhteet eivät hirvitä. Yhdessä asiassa tuntosarvet ovat kuitenkin tarkentuneet: Holmavuo tarkkailee uusia tuttavuuksia ja kiinnittää huomiota siihen, pyrkiikö henkilö kontrolloimaan ihmisiä ympärillään ja korostamaan itseään. Ihan kaikenlainen käytös ei enää mene läpi.