Alkuun
1.12.2016
teksti: Aleksi Neuvonen, kuva: Sakari Piippo

Ei enää kolmas sektori

 

Kansalaistoiminta vastaa ensimmäisenä uuden ajan haasteisiin, kirjoittaa Inhimillisten Uutisten joulukuun päätoimittaja Demos Helsingin tutkija Aleksi Neuvonen.

 

Suomen tulevaisuuden kannalta on ainakin kolme äärimmäisen tärkeää asiaa: Onnistuminen Sote-uudistuksessa, pärjääminen globaalissa tuottavuuskilpailussa ja periytyvän syrjäytymisen estäminen. Mutta onko kansalaistoiminnan uudistuminen tärkeä asia Suomen tulevaisuudelle?

 

Kansalaistoiminnan kaari suomalaisen yhteiskunnan kehityksessä on hyvin dokumentoitu ja merkittävä. Näistä vaiheista kertovat myös tämän kuukauden Inhimillisten uutisten jutut. Niiden perusteella voi todeta, että ilman kansalaistoimintaa moni tärkeä palanen hyvinvointijärjestelmässämme olisi kehittynyt toisin ja mahdollisesti hitaammin. Kansalaistoiminta on ollut historiallisesti tärkeä asia.

 

 

Järjestöjen toiminta on isossa muutoksessa

 

Omat muistikuvani kansalaistoiminnasta yltävät 1980-luvulle. Olin isovanhempien mukana, kun he osallistuivat sotaveteraanien järjestötoimintaan. Olin myös monasti mukana, kun isovanhempani kuljettivat enoani liikuntavammaisten kuntoutuksiin. Näin läheltä toimintaa, jonka keskiössä oli vertaisryhmän kesken tehtävät aktiviteetit. Ne rakensivat osallistujien ymmärrystä omien kykyjen vahvistamisesta, samalla osin edellytyksiä käsitellä vaikeitakin asioita. Omalle lähipiirilleni toiminnalla oli piristävä vaikutus; epäilemättä myös muiden osallistujien sekä henkinen että fyysinen toimintakyky vahvistui.

 

1990-luvulla olin jo mukana aikuisten kansalaistoiminnassa. Ja olinkin mukana monessa: perustamassa ympäristöjärjestö Dodoa, henkiläisen kaupunginosayhdistyksen hallituksessa, filosofian opiskelijoiden ainejärjestön puheenjohtajana. Samaan aikaan Suomi avautui ja kansalaistoiminnasta alettiin puhua julkisuudessa uusin sävyin: “ulkoparlamentaarisesta” toiminnasta tuli normaali ja jopa arvostettu tapa vaikuttaa yhteiskuntaan. Laman jälkitunnelmissa alettiin puhua kolmannen sektorin kyvystä työllistää ja tuottaa ammattimaisesti palveluita kansalaisten moninaisiin tarpeisiin erityisryhmien kuntoutuksesta saariston jätehuoltoon.

 

2000-luvulle tultaessa olin jo työelämässä ja tekemässä tutkimusta. Kirjoitin kansalaisyhteiskunnan merkityksestä kirjoja ja artikkeleita. Julkaisujeni ansiosta päädyin puhumaan kymmeniin tilaisuuksiin, joissa selitin järjestötoimijoille, virkamiehille ja poliitikoille, miten internet ja muut aikamme kulttuuriset muutosvoimat heijastuvat kansalaistoiminnassa.

 

Näissä tilanteissa käydyt keskustelut antoivat lisää perspektiiviä kansalaistoiminnan arkeen: järjestöjen toiminta on isossa muutoksessa, vanhat toimintamuodot eivät enää välttämättä houkuttele, ihmisiä on vaikeampi sitouttaa pitkäaikaisiin vastuisiin mutta samaan aikaan reunoilla syntyy koko ajan uutta toimintaa ja toiminnan oikeutus ja tarve on yhä selkeämpi.

 

 

Kansalaistoiminta vastaa ensimmäisenä uusiin haasteisiin

 

Kansalaistoiminta ja sen muutos ovat isoja ja keskeisiä asioita mille tahansa yhteiskunnalle. Jos kansalaistoiminta ei pysy virkeänä ja uusiudu, menee myös moni muu asia pieleen. Kansalaistoiminnan ja politiikan suhteen heikkeneminen syö vähitellen luottamusta politiikkaan ja sen toimijoihin. Tämä vuosi, Brexit ja Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat tästä nyt erittäin tuttu esimerkki. On myös vaikea kuvitella, että julkinen koulutus- tai terveydenhuoltojärjestelmät toimisivat ihmisten mielestä tyydyttävästi ilman, että kansalaisten oma aktiivisuus pystytään kanavoimaan mukaan. Pelkkä ammattimaisuus ei riitä, elleivät ihmiset koe olevansa osallisia. Kansalaistoiminnalla on myös monesti varsin suora yhteys paikallistason palvelujen ja sitä kautta työpaikkojen syntymiseen.

 

Jo parikymmentä vuotta käynnissä ollut kansalaistoiminnan muutos tuskin hidastuu. Vai mitä mieltä olette seuraavien asioiden vaikutuksista siihen, miten ihmiset toimivat yhdessä kansalaisina:

 

  • Yhä enemmän ihmisiä on pysyvän, kokopäiväisen palkkatyön piirin ulkopuolella. On enemmän eläkeläisiä, enemmän osa-aikaista työtä, enemmän jaksoja palkkatyösuhteiden välissä. Miten tämä uusi työpanos kanavoituu vapaaehtoistoiminnaksi?

  • Ihmisten uudenlainen yksilöllisyys. Ihmiset ovat tottuneet valitsemaan asioita kuluttajina. Samalla vertaisten kesken toteutettavat ratkaisut voivat vastata tarpeeseen paremmin ja kustannustehokkaammin kuin parhaan ammattilaisen.

  • Sosiaalinen media ja muu digitaalinen tiedonvälitys rikkovat vanhaa ja rakentavat uutta. Ne ovat laajentaneet ihmisten kykyjä tehdä asioita yhdessä ja luoneet kokonaan uusia kansalaistoiminnan muotoja.

 

Itse en usko siihen, että näitä kaikkia muutoksia pystytään ottamaan haltuun poliittisilla päätöksillä ja julkisia rakenteita muokkaamalla. Kansalaistoiminta on jatkossakin se osa yhteiskuntaa, jossa syntyvät ensimmäiset vastaukset uuden ajan haasteisiin. Kansalaistoiminta ei näiden muutosten keskellä ole enää sektoreista se kolmas.

 

 

Varmoja vastauksia ei ole

 

Kansalaistoiminnan sisällä jotain vanhaa pysyy mutta uudessa muodossa: vertaistoiminta ja -tuki, erikoistuneet palvelut, vaikuttaminen tärkeisiin yhteiskunnallisiin päätöksiin. Mutta ihmisten kokemuksessa se on toisenlaista kuin ennen ja eri ihmisille eri tilanteissa hyvin erilaista: joillekin kansalaistoiminta nivoutuu kiinteästi työhön ja ammattiin, joillekin se on reitti uuteen toimeentuloon. Toisille se on tehokkain ja edullisin tapa hankkia ja olla itse tuottamassa oman elämän kannalta tarpeellisia palveluita tai muita hyödykkeitä. Kolmansille se on vain osa sosiaalista kanssakäymistä ja kuulumista johonkin, aivan kuin se mitä tehdään naapureiden, työkavereiden tai ystävien kesken.

 

Näiden muutosta kansalaistoiminnan pyörittäjien on katsottava rohkeasti tulevaan ja sen eri vaihtoehtoisiin kehityskulkuihin. Ja sen jälkeen lähdettävä rohkeasti kokeilemaan, etenemään yrityksen ja erehdyksen kautta. Epävarmuuden ja muutoksen keskellä ei varmoja vastauksia ole.

 

Joukuun päätoimittaja,

Aleksi Neuvonen