Alkuun
8.4.2015
tekstit: Teija Laakso ja Sanna Kontkanen kuvat: Vesa Sammalisto

City-Ruotsin perässä

Suomalaisista noin 70 % asuu kaupungeissa, vaikka niiden pinta-ala on vain viitisen prosenttia koko maan pinta-alasta.


Suomi seuraa kaupungistumisessa Ruotsia, joka on tässäkin askeleen edellä – esimerkiksi runsaan maahanmuuton ja maataloustuen lopettamisen seurauksena.


Molemmissa maissa kaupungistumista on vauhdittanut siirtyminen ensin teolliseen, sitten palveluyhteiskuntaan. Nyt ollaan matkalla tietoyhteiskuntaan, jonka alun perin puhuttiin vähentävän tarvetta kaupungistumiseen, mutta ei ole sitä tehnyt. Kaupunkeihin ihmisiä vetää ennen kaikkea työ.


Miten kehitys jatkuu? Ruotsissa jo 84 % ihmisistä asuu kaupungeissa. Kaikella todennäköisyydellä Suomi seuraa perässä. YK:n ennusteiden perusteella Suomen kaupunkiväestön odotetaankin kasvavan 79 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.



Yksinäisyys kaupungeissa lisääntyy vauhdilla

 

teksti: Sanna Kontkanen


Suomi on kaupungistunut muihin Pohjoismaihin verrattuna lyhyessä ajassa. Nykyisin yli viidennes väestöstä asuu yksin tai kaukana perheestään ja sukulaisistaan.


HelsinkiMissio ry kamppailee yksinäisyyttä vastaan.
 

Viestintäpäällikkö Kristiina Backberg kertoo, että esimerkiksi lapsiperheet tarvitsevat apua, sillä sukulaiset saattavat asua kaukana ja turvaverkostot puuttuvat.
 

– Yksi lapsiperhetyön vapaaehtoistoiminnan muoto on äiti- ja isämentoritoiminta. Myös paljon muita vapaaehtoistoiminnan vaihtoehtoja löytyy. Toimintaa voin suositella myös henkilölle, joka kärsii yksinäisyydestä.
 

Muita vapaaehtoistoiminnan muotoja ovat esimerkiksi Helsingin Diakonissalaitoksen järjestämä koululaisten iltapäivätoiminta Lastenkaaressa Kontulassa, pienperheyhdistyksen mieskaveritoiminta ja Helsingin kaupungin sosiaaliviraston tukihenkilö-, tukiperhe- ja lomaperhetoiminta.
 

Lue lisää lapsiperhetyön vapaaehtoistoiminnasta:

http://www.helsinkimissio.fi/?sid=519

RAY tukee HelsinkiMissio ry:tä tänä vuonna 1,6 miljoonalla eurolla.