Alkuun

Ajan tuhlausta

 

Lasten ja nuorten auttavaan puhelimeen soittavien aiheet ovat viime vuosina vakavoituneet, kirjoittaa Mannerheimin Lastensuojeluliiton Auttavan puhelimen päällikkö Tatjana Pajamäki.

 

Kahdelta iltapäivällä linjoille pyrkii kymmeniä aikuisnälkäisiä lapsia: koulusta kotiin matkaavia lapsiporukoita, englanninkokeeseen harjoitteleva 5-luokkalainen sekä kuumepäivää kotona yksin viettävä alakouluikäinen. 10-vuotias on hukannut kotiavaimensa ja 9-vuotiasta pelottaa koulumatkalla nähty aikuisten välinen tappelu.

 

Päivystäjät kulkevat lasten kanssa hetken matkaa arjessa: kuuntelevat, rohkaisevat, lohduttavat ja pohtivat ratkaisuja arkisiin ongelmiin. Yhden päivystäjän luurien läpi kuuluu 13-vuotiaan raivoaminen ja huutaminen. Päivystäjän lämpö äänestä ei katoa eikä hän lopeta keskustelua aggressiivisen käytöksen vuoksi, mutta lasta toisessa päässä alkaa itkettää.

 

”Itsenäiset lapset eivät valita pitkistä yksinolotunneista koulupäiviensä jälkeen, tai kerro kellekään siitä, että pelkäävät ollessaan yksin kotona.”

 

Suomessa moni asia lapsilla on kansainvälisesti tarkasteltuna hienosti. On kattava neuvolajärjestelmä, ammattilaisten koordinoima varhaiskasvatus, huippulaadukas perusopetus sekä moniammatillisia tiimejä lasten kehitystä tukemassa. Samanaikaisesti meillä on paljon arjessaan yksinäisiä lapsia.

 

Suomessa arvostetaan varhaista itsenäistymistä: lapsia, jotka tarvitsevat aikuista mahdollisimman vähän. Itsenäiset lapset eivät valita pitkistä yksinolotunneista koulupäiviensä jälkeen, tai kerro kellekään siitä, että pelkäävät ollessaan yksin kotona.

 

He eivät myöskään narise turhasta, tai hae merkityksettömillä asioilla huomiota aikuisilta. He ovat omatoimisia ja keksivät ratkaisuja ongelmatilanteisiin itsenäisesti. He oppivat elämää kantapään kautta ja samanaikaisesti vähitellen piilottamaan oman sisäisen maailmansa muilta, koska omille ajatuksille ja tunteiden jakamiselle ei ole aikoja eikä paikkoja.

 


Luottamus rakentuu lapsen tahdilla

 

Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjät on koulutettu paikkaamaan näitä kokemuksia: tuhlaamaan lapsiin aikaa. Nuukailemattomalla ajankäytöllä välitetään lapselle ja nuorelle, että hän on kokonaisuutena tärkeä. Palvelussa lapsen ei tarvitse pohtia, millaisella asialla aikuisen saa pysähtymään ja kuuntelemaan, vaan aikuisen huomion saa olemalla oma itsensä, vaikka vitsejä kertomalla.

 

Viime vuonna lähes 30 000 lasta käytti tätä aikaa ja mahdollisuutta. Tuhlaileva ajankäyttö ei kuitenkaan ole saanut auttavaa puhelinta täyttymään pelkästä kevyestä jutustelusta, vaikka siihen lapsille ja nuorille on annettu lupa. Päinvastoin. 2010-luvulla lasten ja nuorten aiheet palvelussa ovat merkittävästi vakavoituneet.

 

”Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjät on koulutettu paikkaamaan näitä kokemuksia: tuhlaamaan lapsiin aikaa.”

 

Yhä useampi lapsi tai nuori kertoo luottamuksellisesti ja usein ensimmäistä kertaa kokevansa olonsa masentuneeksi, omaavansa itsetuhoisia ajatuksia, tai joutuneensa kokemaan jotain hyvin raskasta. Monet tuntevat huonosta olostaan syyllisyyttä. Osa haluaa säästää vanhempiaan tai lähiaikuisia lisämurheilta. Joillain on jo tukenaan ammattilaisia, mutta kiireisissä kontakteissa luottamusta kertoa todellisesta voinnista tai mahdottomasta tilanteesta kotona ei ole ehtinyt syntyä. Luottamuksen rakentamiseen kun vaaditaan lapsentahtista ajankäyttöä.

 

Palvelun avaama ikkuna suomalaislapsen arkimaisemaan on toisinaan karu. Moni lapsi ja nuori kärsii tyhjyyden tunteesta ja konkreettisesta näkymättömyydestä suhteessa aikuisiin. Osa lapsista ja nuorista jää vaille tarvitsemaansa tukea ja hoivaa lähiaikuisten uupumuksen, stressin tai muun kyvyttömyyden vuoksi. Samalla hyvinvointipalvelujen väleissä on paljon tilkitsemistä.

 


Aikaa, toivoa ja lämpöä

 

Alkuiltapäivän tuntien jälkeen Lasten ja nuorten puhelimen linjoille hakeutuu vanhempia nuoria. Lohdutonta koti-ikävää poteva 18-vuotias, opiskelupaikan perässä muuttanut nuori, jolle yksinasumisen vaateet ovatkin alkaneet tuntua mahdottomilta hallita. Ahdistuskohtauksia yksin ollessaan saava 15-vuotias, totaalisesta ystävien puutteesta kärsivä 16-vuotias sekä sairaala- tai laitoshoidossa olevia nuoria, joilla ei ole ketään kenen kanssa iltaisin jutella.

 

Yhden päivän aikana päivystyksessä on annettu aikaa, valettu toivoa, valutettu lämpöä, jaettu erilaisia tunteita sekä yritetty vahvistaa lasten itsetuntoa olemalla kiinnostuneita kaikista lasten tuottamista ajatuksista ja tunteista. Keskustelut päivystäjien kanssa eivät pelasta lapsia tai ratkaise yhteiskunnan rakenteellisia ongelmia, mutta joillekin lapsille aikuisen lämmin ja kunnioittava suhtautuminen on kokemuksena elämän ensimmäinen.

 

Joillain oma tilanne saa tarvittavan sysäyksen eteenpäin. Joku saa hitusen uudenlaisen tavan tarkastella elämäänsä. Joku uskaltautuu kertomaan pahimmista peloistaan lähimmilleen. Joku voi vähän paremmin.

 

Ja joku haluaa laittaa hyvän kiertämään: ”Itkettää, mutta ei pahasta syystä. Kukaan ei ole ennen sanonut mulle, että se on musta ylpeä.”

 

 

Tatjana Pajamäki (s. 1975) on lapsuuden, nuoruuden ja vanhemmuuden teemoihin perehtynyt sosiaalipsykologi, joka toimii auttavien puhelinten päällikkönä Mannerheimin Lastensuojeluliitossa.

 

 

Veikkauksen pelien tuotoilla rahoitetaan Mannerheimin Lastensuojeliiton lasten ja nuorten puhelimen sekä netti- ja chat-palvelun toimintaa 382 000 eurolla vuonna 2017.