Alkuun
23.8.2015
Teksti: Helmiina Suhonen Kuvat: Annukka Pakarinen

Äiti, älä lyö

Naisten väkivaltaisuus on edelleen tabu. Satu haki apua Maria Akatemiasta siinä vaiheessa, kun huomasi huutavansa kiukkuisena samalla tavalla kuin oma äitinsä.

 

Läpsimistä. Huutamista. Satu, 39, ei tunnistanut itseään tilanteissa, joissa hän suuttui. Paha olo purkautui hallitsemattomasti.

 

”Tajusin oman väkivaltaisen käyttäytymiseni, kun parisuhde oli vaakalaudalla. Jos en muuttaisi käytöstäni, voisin menettää mieheni.”

 

Satu muistaa lapsuudestaan sen, että vanhemmat tappelivat paljon. Myös lapset saivat välillä tukkapöllyä, mutta eniten Satua pelotti vanhempien keskinäiset kähinät. Vanhimpana lapsena Satu syyllisti itseään siitä, että perheessä voitiin huonosti.

 

”En halunnut enää toistaa lapsuudessa oppimaani käytöstä, vaan päätin katkaista kierteen. Kun minusta tuli äiti, ymmärsin, etten halua vahingoittaa lapsiani samalla tavalla.”

 

Satu päätti hakea apua Maria Akatemiasta, joka tekee ehkäisevää väkivaltatyötä naisten kanssa. Yhdistyksen auttavaan puhelimeen tuli viime vuonna 153 puhelua naisilta, jotka olivat käyttäneet tai pelkäsivät käyttävänsä väkivaltaa. Lisäksi yhdistys tarjoaa naisille vertaisryhmiä ja yksilökeskusteluita.

 

Suuri osa soittajista on pienten lasten äitejä, joilla on kuormittava elämäntilanne. Omat vaikeat kokemukset lapsuudessa nousevat helposti pintaan oman äitiyden myötä. Soittajat ovat huolissaan siitä, miten käsitellä raivoa lasten kanssa. Toinen yleinen syy soittoon on parisuhdeväkivalta.

 

”On rohkeaa uskaltaa myöntää itselleen, että huutaminen ja tavaroiden heittely ei ole enää ok. Täällä ei syyllistetä ketään, vaan ollaan ylpeitä siitä, että on hakenut apua”, sanoo Maria Akatemian Demeter-työn koordinaattori Hanna Kommeri.

 

 

Väkivaltaisista äideistä puhutaan harvoin

 

Naisten väkivaltaisuus nähdään usein vähän huvittavana: kutsutaanhan tyttöjen välistä nujakointiakin kissatappeluksi, jossa vähän läpsitään ja vedetään tukasta. Naisten väkivalta on usein myös piilossa: Nakkikioskilla rymyämisen sijaan väkivalta tapahtuu kotona neljän seinän sisällä.

 

Väkivalta ei ole pelkästään fyysistä, vaan se on usein myös henkistä. Huomiotta jättäminen, nälviminen tai sanallinen piikittely satuttavat yhtä paljon.

 

”Nainen nähdään usein vain väkivallan kokijana ja uhrina. Naisen väkivaltaisuutta on jotenkin vaikea käsittää”, Demeter-työn koordinaattori Elina Rajaniemi sanoo.

 

”Myös äitimyytti vaikuttaa siihen, että on pelottavaa ajatella äitiä väkivaltaisena. Äiti nähdään pyhänä ja hyvänä. Äidillä on suuri valta jokaisen ihmisen kehityksen alkuvaiheissa”, Kommeri lisää.

 

Myös Sadun mielestä väkivaltaisista ajatuksista on vaikea puhua.

 

”Sitä omaa vihaansa häpeää kovasti. Eihän omaa lasta kohtaan saisi tuntea sellaista. Miehiin monesti yhdistetään fyysinen voima, mutta väkivaltaisesta naisesta tulee heti mieleen hirveä hakkaaja.”

 

Satukin ajatteli, että Maria Akatemian vertaisryhmä olisi täynnä paatuneita hakkaajia tai sarjamurhaajia. Kun hän saapui paikalle, ennakkoluulot rapisivat nopeasti. Kaikki olivat aivan tavallisia naisia.

 

”Monella oli taustalla aika rankkoja kokemuksia. Muiden tarinat herättivät näkemään sen, että pienikin teko voi jättää syvät arvet.”

 

Hanna Kommerin mukaan nyt 30–40-vuotiaat pienten lasten äidit ja isät kipuilevat omaa vanhemmuuttaan. Moni on kokenut lapsuudessaan fyysistä kurittamista, koska Suomessa se oli täysin hyväksytty kasvatuskeino vielä 1980-luvulle asti, kunnes lakia muutettiin.

 

”Eihän sitä toista aikuistakaan voi suuttuessaan kurittaa, joten miksi lasten fyysinen kurittaminen olisi sen hyväksyttävämpää”, Kommeri sanoo.

 

Satu on huomannut, että vaikka lasten kanssa ei aina ole helppoa, omaa käytöstään voi muuttaa. Kun pinna kiristyy, hän pystyy hillitsemään mielensä esimerkiksi hengittämällä muutaman kerran syvään.

 

”Kun on itse kokenut väkivaltaa, tietää, miten pahalta se tuntuu. Nyt haluan olla omille lapsilleni mahdollisimman hyvä äiti.”

 

Maria Akatemian koordinaattorit Hanna Kommeri ja Elina Rajaniemi tekevät työtä vaikean aiheen parissa, mutta auttamistyössä aina päällimmäisenä mielessä ovat toivo ja mahdollisuus muutokseen.

 

Hengitä, kun raivostuttaa

  1. Mieti etukäteen toimintastrategia. Päätä, että kun suututtaa, menet esimerkiksi vessaan, lasket kylmää vettä käsillesi ja hengität syvään viisi kertaa.
  2. Etsi itsellesi vertaiskaveri. Et ole tekojesi tai ajatustesi kanssa yksin. Kun suututtaa, puhu paha olosi pois. Sovi vertaiskaverin kanssa, että aina voi soittaa, kun tuntuu siltä.
  3. Mieti tilanteen jälkeen, miksi sinulla oli paha olla. Oliko syy todella kumppanissa tai lapsessa? Yleensä kumppani on kuin peili, johon heijastaa omia olojaan. Jos itsenäinen ajatustyö tuntuu vaikealta, syitä kannattaa pohtia ammattilaisen kanssa esimerkiksi terapiassa tai vertaisryhmässä.

Neuvot antoi Satu ja Maria Akatemia