Alkuun
6.4.2016
teksti: Janne Flinkkilä, kuvat: Ville Malja

Abiturientti Mörsky uhkaa meren tyrskyjä

Vesi on ollut Sara Mörskyn elementti vauvauinnista asti. Kymmenvuotiaana hän liittyi meripelastusyhdistyksen nuorisojäseneksi, ja nyt 18-vuotiaana abiturienttina hän on meripelastaja, joka päivystää kellon ympäri.

 

Itsenäisyyspäivänä 2015 tuuli repi Helsingissä kattopeltejä ja vesi nousi Kauppatorille asti. Abiturientti Sara Mörsky sanoi lähtevänsä merelle. Kaverit Snapchatissa ja Facebookissa ihmettelivät, onko hän hullu. Avomerellä aallot nousivat kymmenmetrisiksi ja tuulen nopeus ylitti puuskissa 30 metriä sekunnissa.

 

Helsingin Meripelastusyhdistyksen vapaaehtoiselle se oli kuitenkin kunniatehtävä. Kymmenvuotiaasta asti meripelastusta harjoitellut Mörsky ei empinyt. Hän pakkasi tavaransa ja hyppäsi kansimieheksi pelastusristeilijä Jenny Wihurin kyytiin.

 

Suomen Meripelastusseuran lippulaiva suuntasi partiomatkalle kohti avomerta mahdollisten avuntarvitsijoiden luo. Kun tultiin ulos saarten suojista, aallot alkoivat paiskoa 24-metristä alusta. Pian meno oli kuin loputtomalla vuoristorata-ajelulla.

 

Mörsky ei tullut merisairaaksi edes pikkutyttönä, mutta nyt alkoi mahassa velloa. Oli säkkipimeää eikä mistään saanut silmilleen kiintopistettä. Häntä heikotti ja lopulta voimat alkoivat ehtyä.

 

”Silloin mulle tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että haluan kotiin”, hän sanoo.

 

Kokeneen miehistön huomassa oli kuitenkin turvallinen olo. Lopulta olokin parani. Mörsky pääsi jopa kokeilemaan Jenny Wihurin ohjaamista. Mieleen tuli muistikuvia lapsuudesta. Hänen isänsä on aktiivinen meripelastaja, joten hän oli päässyt jo polvenkorkuisena mukaan partiomatkoille. Nyt hän oli itse lippulaivan ruorissa.

 

”Alkuun piti opetella, mihin suuntaan se lähtee mistäkin aallosta. Se oli parasta harjoitusta: jos venettä oppii ohjaamaan sellaisessa myrskyssä, sitä osaa ohjata melkeinpä missä tahansa.”

 

Vesi on ollut Sara Mörskyn elementti vauvauinnista asti. Kun hän oli pikkutyttö, kesät purjehdittiin merellä. Kymmenvuotiaana hän liittyi heti meripelastusyhdistyksen nuorisojäseneksi. Harjoituksissa opeteltiin muun muassa uimataitoa, solmuja, ensiavun antamista, vedestä pelastamista ja pelastautumista sekä navigointia.

 

 

Lähes 60 henkeä pelastui

 

Ensimmäinen mielikuva meripelastajasta voi olla ahavoitunut seilori tai toimintaelokuvan sankari, mutta tilastot kertovat toista. Meripelastusseuran aktiivijäsenistä neljännes on naisia, ja mukaan hälytysmiehistöön pääsee jo 18-vuotiaana. Vesillä partioinnin lisäksi vapaaehtoisilla on muitakin tehtäviä, kuten pelastusalusten kunnossapito ja nuorisotoiminnan ohjaaminen.

 

Kun 19-vuotias Mörsky kertoo harrastuksestaan tutuille, moni ryhtyy kyselemään tyhmiä.

 

”Ai ajeletteko te veneillä? Onko se sun työ? Saako siitä palkkaa?” hän matkii ja nauraa. ”Selitän, etten saa palkkaa vaan tosi paljon arvokkaita kokemuksia. Kuten ihmisten kiitollisuuden siitä, kun he saavat apua.”

 

Useimmat Meripelastusseuran tehtävistä eivät ole kovin dramaattisia. Moottori ei lähde käyntiin, sähköt ovat simahtaneet, potkuriin on takertunut köysi tai pohja on kiinni matalikossa.

 

Sellainen oli Mörskynkin ensimmäinen oikea keikka viime kesänä. Hän oli ollut kaveriensa kanssa Ruisrockissa. Festariviikonlopun jälkeen piti jatkaa matkaa Bågaskärin toimintakeskukseen Inkoon ulkosaaristoon kouluttamaan nuorisojäseniä. Juuri kun vene oli pääsemässä toimintakeskuksen laituriin, kutsu kävi ja täytyi kääntyä takaisin.

 

”Olimme minuuteissa perillä. Veneestä oli hajonnut moottori, ja se oli ajautunut kiinni hiekkapohjaan. Meidän piti irrottaa se ja hinata turvaan satamaan.”

 

Kun auto hyytyy tienlaitaan, voi nostaa konepellin pystyyn ja odotella rauhassa apua. Vesillä ollaan kuitenkin eri tavalla olosuhteiden armoilla. Kaikki pelastustehtävät eivät ole harmittomia rutiinikeikkoja. Viime vuonna Meripelastusseura pelasti todennäköiseltä menehtymiseltä 58 ihmistä.

 

Se on vaikuttava luku. Trafin ennakkotilaston mukaan vesiliikenteessä kuoli yhteensä 40 ihmistä. Ilman vapaaehtoisia meripelastajia suru-uutisia olisi voinut tulla yli kaksinkertainen määrä.

 

Tällä hetkellä Sara Mörskyn titteli on kansimies. Seuraavia koulutustasoja ovat konemies, pursimies, aliperämies, perämies, konemestari ja päällikkö.

 

 

Arkihuolet jäävät ulapalle

 

Kun muut lukiokaverit ovat ulkona bilettämässä, Mörsky viettää viikonloput pelastusharjoituksissa. Mikä Mörskyä sitten ajaa keskelle tyrskyjä? Hän vain rakastaa merellä olemista, ja ulapalle on helppo paeta arkihuolia.

 

”Usein tulee vain tunne, että pakko päästä merelle nollaamaan. Vaikka lukiossa olisi koeviikko tulossa, mielestä kyllä tyhjenevät kaikki ajatukset, kun tähystysharjoituksissa tuijottaa pimeälle avomerelle.”

 

Tärkeää on myös yhteisöllisyys. Tiiviissä tiimityössä oppii tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Kun Mörsky pääsi 16-vuotiaana pelastusalukselle harjoittelijaksi, alkuun hän mietti, miten kokeneempi miehistö häneen suhtautuisi. Huoli oli turha.

 

”Kukaan nelikymppinen mies ei tytötellyt tai väheksynyt mua. Toisaalta mä itse koulutan myös nuoria. En tiedä, kuinka monen mun ikäisen ystäväpiirissä on näin laaja ikähaarukka.”

 

Viime vuonna Mörsky suoritti kansimiehen tutkinnon. Nyt hän on täysiverinen miehistön jäsen. Hälytysmiehistössä tehtävät ovat jääneet abiturienttivuoden vuoksi vähiin. Mörsky on kuitenkin varautunut siihen, että joskus eteen voi tulla pahakin paikka.

 

”Ei se mua pelota. Me harjoitellaan kaikenlaisia tilanteita pintapelastuksesta palosammutukseen niin paljon, että tosipaikan tullen kaikki sujuu varmasti rutiinilla.”