Alkuun
21.11.2014
Annina Vainio

450 miljoonan euron luulosairaus – 4 faktaa homeesta

1 SAIRASTUNEET

 

Syksyllä 2012 alkoi tapahtua. Akaalaisessa Viialan keskustan koulussa oli epäilty homeongelmaa jo pitkään. Jopa puolet henkilökunnasta joutui sairauslomalle. Löytyi poskiontelotulehduksia, hengitystieoireita, nivelkipuja, päänsärkyä, jatkuvaa väsymystä. Myös lapset oireilivat. Vuonna 1952 valmistuneesta koulurakennuksesta todettiin erityyppisiä mikrobivaurioita. Aluehallintovirasto pani sen käyttökieltoon.

Rehtori Kaija-Leena Salovaaran piti evakuoida koulunsa noin 450 esi- ja alakouluikäistä lasta ja 50 aikuista keskellä lukuvuotta. Väki jakautui kahdeksaan väliaikaistilaan.

 

”Se oli tuskaista aikaa, sillä moni epäili meitä luulosairaiksi. Tämä ei ole ainoa tapaus tässä maassa. Kiinteistöistä pitäisi pitää hyvää huolta, sillä moni lapsi ja nuori viettää koulurakennuksissa monta vuotta elämästään.”

Viialan keskustan koulun rehtori Kaija-Leena Salovaara

 

2 VERTAISTUKI

 

Jopa 600 000–800 000 suomalaista altistuu home- ja kosteusvaurioille päivittäin esimerkiksi kouluissa, työpaikoilla ja kodeissa. Hengitysliitto arvioi, että homeesta tai muista sisäilman ongelmista oireilevia on kymmeniätuhansia ja vaikeasti sairastuneita tuhansia. Tarkkoja lukuja ei tiedä kukaan.

Hengitysliitto johtaa parhaillaan homeesta sairastuneiden vertais- ja tukiverkostohanketta. Siinä tuetaan ja edistetään jo sairastuneiden ihmisten hyvinvointia ja ehkäistään palvelujärjestelmän ulkopuolelle putoamista.

 

”Ennakkoluuloihin törmää yhä usein. Tiedän tapauksia, jossa työterveyslääkäri ei ole ottanut potilaan kertomusta tosissaan ja lähettänyt vain psykiatrille. Pahimmillaan oireilu pakottaa jättämään työpaikan tai kodin.”

Hengitysliiton suunnittelija Katri Nokela

 

 

3 RAHA

 

450 miljoonaa euroa vuosittain. Niin paljon ovat kosteus- ja homevaurioihin liittyvät terveyshaittojen kustannukset Suomessa, arvioi Työterveyslaitos. Luku sisältää oireista, sairauksista ja niiden tutkimisesta, työkyvyn menettämisestä ja työtehon sekä tuottavuuden laskusta aiheutuvat kulut. Merkittävien kosteus- ja homevaurioiden korjaaminen kerralla kuntoon maksaisi asiantuntijoiden mukaan noin 1,4 miljardia euroa. Rakennusten kosteusvauriot aiheuttavat Suomessa vuosittain yli sata ammattitautia, lähinnä astmoja.

 

”Ammattitaudit ovat vain jäävuoren huippu kaikista kosteusvauriorakennusten oireista ja sairauksista. Virheellinen arvio ja ammattitaidon puute rakennuksen tutkimisessa voi pahimmillaan johtaa terveysvaaran vähättelyyn tai liioitteluun mutta myös mittaviin taloudellisiin menetyksiin.”

Sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty (kok)

 

 

4 REMONTTI OY

 

Valtiovarainministeri Antti Rinteen (sd) ehdotus valtion uudesta rakennuttajayhtiöstä Remontti Oy:stä makaa yhä virkavalmistelussa. Hanketta ei ole vielä käsitelty talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa.

– Virkavalmistelun valmistuttua asia viedään poliittiseen käsittelyyn, kertoo Rinteen erityisavustaja Joonas Rahkola.

Remontti Oy tähtää huonokuntoisten kiinteistöjen korjaamiseen ja kuntien velkaantumisen pysäyttämiseen. Hanketta piti käsitellä budjettiriihessä elokuussa.

 

”Remontti Oy:tä pidetään politiikan sisäpiireissä jo haudattuna ideana. Hanke ei enää millään ehdi toteutua tällä vaalikaudella.”

Toimittaja Juha Ståhle Aamulehdessä 4.9.2014

 

Annina Vainio