Alkuun
6.3.2015
Pekka Vänttinen

40 vuotta asiansa puolesta

 

Uudistuneet yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolait astuvat voimaan tänä vuonna. Jussi Nissinen, mihin enää tarvitaan seksuaalisen tasa-arvon puolesta taistelevaa liikettä?

 

Laki on laki ja käytäntö on käytäntö. Niiden välillä on viive. Asenteiden on muututtava niin perheissä kuin työyhteisöissäkin. Työsarkaa on. Edelleen kysytään kuinka puhua vanhemmille tai ystäville - kuinka tulla ulos? Puhumattomuus on jättänyt kysymyksiä muhimaan ja siirtänyt asenteita sukupolvelta toiselle. Arkkipiispan kannanotto ja tasa-arvoinen avioliittolaki mahdollistavat asioiden käsittelyn uudella tasolla ja lisäävät dialogia. Keskusteluun on kannustettava.

 

Parasta on jos se nousee vaikenemisen kulttuurin sisältä. Jo 70-luvulla tiedettiin, että homoseksuaalisuus ei liity kasvatukseen tai perherakenteisiin. On aika luopua ennakkoluuloista, joita on ollut myös psykiatrian piirissä. Konkreettista tehtävää on myös maahanmuuttajien ja transsukupuolisten ihmisten oikeuksissa ja turvassa.

 

 

Olit mukana perustamassa SETAA jo vuonna 1974. Onko Suomi edelleen homofobinen maa?

 

Ero on aika suuri pääkaupunkiseudun ja muun Suomen välillä. Kielteisyys homoseksuaaleja kohtaan on osin sukupolvikysymys, mutta sitä on myös nuoremmissa ikäryhmissä, ja vaikkapa teollisuuspaikkakunnilla, joissa vallitsee miesvaltainen kulttuuri. Myös lama raaistaa ilmapiiriä - homofobiset ja rasistiset ilmaukset ovat sallitumpia. Toisaalta pahinta on hiljainen paheksunta. Ääneen sanottua on helpompi haastaa.


Yhteiskunnassamme heteroseksuaalisuus on edelleen normatiivisesti homoseksuaalisuuden yläpuolella. Kouluopetuksessa puhutaan miehen ja naisen suhteesta ja sitten mainitaan, että on myös homoseksuaaleja. Muuten normatiivisuus on vähenemässä. Yhä enemmän on niitä, jotka ovat kiinnostuneita ihmisestä, ei sukupuolesta.

 

 

Ajatellaan kuluneita neljääkymmentä vuotta. SETAn perustamisen aikaa väritti äärivasemmistolaisuus, joka paradoksaalisesti oli osin arvokonservatiivista. Entä mitä merkitsi AIDSin tulo 80-luvulla, antoiko se teille karmealla tavalla uuden legitimaation?

 

 

Olin 70-luvulla jakamassa Tiedonantajaa ostokeskuksilla. Koin ristiriidan hyvin rasittavana. Taistolaisessa liikkeessä seksuaaliset oikeudet nähtiin porvarillisena hapatuksena. Korostettiin taloudellisia rakenteita eikä energiaa haluttu tuhlata humanistisiin pyrkimyksiin. Homoseksuaalit joutuivat olemaan aika hiljaa, se koski myös minua. Ja kyllä, voi sanoa, että AIDS antoi legitimaatiota. Pelkona oli homovastaisuuden nousu. Onneksi meillä oli tarjottavaa, käsitys populaatiosta, jota epidemia saattoi koskea. Meitä ei voitu ohittaa, ovet aukenivat vallan kamareihin.

 

 

Seksuaalisuus on yksiöllinen asia. Oliko homoseksuaalinen pakko nosta asia yhteiskunnalliselle tasolle, jotta se voisi palautua sinne mihin se kuuluu, yksikön tasolle?

 

 

Homoseksuaaleille on ollut tarpeen luoda identiteettejä, tulla näkyväksi niiden kautta ja haastaa yhteiskuntaa - se on ollut välttämätöntä, jotta ihmisoikeudet voivat toteutua. Mutta identiteetit eivät kerro ihmisestä kaikkea. Seksuaalisuus on vain yksi kategoria. Homoseksuaalisuuden ei tarvitse määritellä minua, kun voin valita puolisoni ja toteuttaa vanhemmuutta. Nyt on tapahtunut muutos siihen suuntaan.

 

Kuka: Jussi Nissinen
 

Mitä: Yksi Setan perustajajäsenistä ja sen sosiaalisihteeri 1996 - 1999 ja pääsihteeri 2002 - 2005, psykoterapeutti
Vaikuttava paikka: Esimerkiksi asunto Bulevardilla, missä SETA perustettiin. "Unelmoimme siellä maailmasta, joka on nyt pitkälti toteutunut.

 

Kuva: Juuso Noronkoski